TPS sai otteluun erinomaisen alun, kun Rasmus Holma puski turkulaiset johtoon jo ottelun toisella minuutilla. Ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä KTP tuli tasoihin Juuso Salosen maalilla. KTP ratkaisi ottelun toisella puoliajalla kolmessa minuutissa viimeistelemällä kolme maalia. Ensin Jussi Aalto onnistui rankkarista 69. minuutilla, kaksi minuuttia myöhemmin Alekos Alekou avasi maalitilinsä kotkalaisten paidassa ja minuuttia myöhemmin Aalto sinetöi KTP:n voiton. Lopussa vielä TPS:n Ilari Mettälä ja KTP:n Ville Oksanen onnistuivat maalinteossa.

Voitolla KTP kohtensi asemiaan sarjataulukossa toiseksi ja nousi seitsemänneltä sijalta toiseksi. Loput joukkueista pelaavat kuitenkin ottelunsa viikonlopun aikana. TPS on sen sijaan edelleen neljän pelin jälkeen voitoitta ja kerännyt yhden pisteen.

Ykkönen