Vuonna 1990 syntynyt Laaksonen on pelannut urallaan 68 Ykkösen ottelua FC KooTeePeen riveissä ja hän on tehnyt näissä yhteensä yhdeksän maalia.

SJK teki samalla myös toisen tärkeän kiinnityksen, kun jo viime kaudella Kerhon paidassa loistanut walesilaispuolustaja Richard Dorman kirjoitti nimensä vuoden jatkosopimukseen.

Kerholla on nyt kasassa yhteensä 11 pelaajasopimusta kaudelle 2012. Mahdollisista jatkosopimuksista vanhojen pelaajien kanssa neuvotellaan edelleen ja uusia vahvistuksia tulee testiin marras-joulukuun aikana. SJK aloittaa treenaamisen kevyemmin marraskuun lopulla ja täysillä mennään tammikuusta alkaen.

Lähde: www.sjk2007.fi