20 vuotta juuri täyttänyt Sergei on SJK:n päävalmentajana olevan Alexei Eremenkon nuorin poika ja aiemmin SJK:ta kaudella 2016 edustaneen ja peliuransa jo lopettaneen Alexei Eremenko juniorin pikkuveli. Keskimmäinen veljeksistä, Roman Eremenko, pelaa ammatikseen Venäjän pääsarjassa. Valmentajaisä tuntee tietenkin uuden pelimiehensä läpikotaisin.

– Sergei on saanut uralleen hyvän koulutuksen. Tietenkin hän aloitti pelaamisen jo nuorena Jarossa, mutta sitten hän meni Baseliin, missä hän oppi todella paljon tasokkaassa junioriakatemiassa. Moskovan Spartakissa hän oli vuoden ja se on todella kova koulu ja ympäristö. Kun hän sitten palasi Jurmalaan, hän ajatteli, että ehkä on parempi tulla nyt tänne. Hän on erittäin motivoitunut osoittamaan tasonsa ja kehittymään entisestään, sanoo SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko.

– Mielestäni hän ei ole enää nuori pelaaja, vaan hän on kasvanut ja kokenut enemmän. Hänellä on uralleen omat tavoitteensa, mutta täällä hän on auttamassa joukkuetta saavuttamaan meidän tavoitteemme, jatkaa Alexei Eremenko.