YKKÖSEN OTTELU JIPPO – SJK 5.10.2013
Päätös:
Kurinpitovaliokunta päätti määrätä JIPPO:lle 300 euroa sakkoa rangaistusmääräysten 3.1 §:n d-kohdan mukaan.
Perustelut:
Päätöstä tehdessään kurinpitovaliokunnalla on ollut käytössään delegaatin raportti. JIPPO ei toimittanut vastinetta.
Näiden perusteella katsotaan selvitetyksi, että ottelun 4. minuutilla JIPPOn kannattajien katsomossa sytytettiin savu. Järjestyksenvalvojat poistivat savun katsomosta ja koko tapahtuma kesti noin minuutin ajan.
Turvallisuusmääräysten 3.1 -kohdan mukaan tilaisuuden järjestyksestä ja turvallisuudesta vastaa tilaisuuden järjestäjä. Kotijoukkue on ollut tässä tapauksessa järjestäjänä. Määräysten 4.1.10 -kohdan mukaan jalkapallo-otteluun ei saa tuoda esimerkiksi soihtuja tai savuja. Turvallisuusmääräysten 3.5 -kohdan mukaan seu-ra on vastuussa muun muassa kannattajiensa käytöksestä ottelutapahtumissa. JIPPO kotijoukkueena ei pystynyt estämään savun tuomista katsomoon ja sen sytyttämistä. Lisäksi savun sytyttäjänä on ollut seuran kannattaja. JIPPOn katsotaan rikkoneen turvallisuusmääräyksiä.
Kurinpitovaliokunta piti rangaistusta määrättäessä lieventävänä seikkana sitä, että JIPPO ei ole tänä vuonna aiemmin rikkonut turvallisuusmääräyksiä.
Valitusosoitus:
Tähän päätökseen ei voi rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta Palloliiton valitusvaliokunnalta.
Lähde: SPL:n tiedote