Zeneli jättää seuran omasta tahdostaan ja suuntaa jalkapallon parissa uusien haasteiden pariin. Viisi vuotta Punamustien valmennusryhmään kuulunut Zeneli jättää seuran haikein mielin, mutta samalla hän on kiitollinen kaikesta PK-35 Vantaassa kokemastaan.

– Olen kehittynyt täällä todella paljon ihmisenä ja valmentajana. Lisäksi minulle jäi täältä käteen monta hyvää ihmis- ja ystävyyssuhdetta. Omaksuin vuosien aikana PK-35 Vantaan kotijoukkueekseni. Minulla tulee aina olemaan punamusta sydän, Zeneli sanoo PK-35 Vantaan sivuilla.

Zeneli jättää PK-35 Vantaan omasta tahdostaan ja lähtee etsimään uusia tuulia valmennusuralleen. Zeneli uskoo, että hänen oman kehittymisensä kannalta nyt on oikea hetki lähteä.

– Välillä pitää ottaa askel taaksepäin, jotta pääsee kaksi askelta eteenpäin. Luulen, että nyt on sen aika. Suoritan UEFA Pro –valmentajakurssia ja olen valmistumassa helmikuussa. Koen, että minulla on enemmän annettavaa päävalmentajana kuin apuvalmentajana. Silloin saan ohjat omiin käsiini, Zeneli tuumi.

– Näen, että siirtyminen on tässä vaiheessa tärkeää kehittymiseni kannalta. Pääsen sen kautta vahvistamaan ja kehittämään itseäni. Jos jossain vaiheessa tulee sopiva aika, haluan palata takaisin PK-35 Vantaaseen. Tämä seura, nämä värit, stadion ja ylipäänsä Vantaa ovat aina sydämessäni.

Lähde: https://pk35vantaa.fi