Ykkösen kärkipaikka on vaihtunut tiuhaan viime kierroksilla ja nyt on vantaalaisten vuoro olla kärjessä. PK-35 Vantaa voitti sunnuntaina vieraskentällä EIF:n 3-0. Yerai Vilaboa, Lucas Garcia ja Daut Kuqi toimivat vantaalaisten maalintekijöinä.
PS Kemi menetti kärkipaikkansa, kun se hävisi Perämeren paikalliskamppailussa lauantaina AC Oululle 1-3. Toni Tahvanainen, Kemo Darboe ja Petteri Pietola toimivat oululaisten maalareina ja Kaby yksi kemiläisten lohdutusosuman. TPS nousi tasapisteisiin Kemin kanssa, kun se haki selvän 5-1-voiton VIFK:sta. Matej Hradecky iski hattutempun ja Niklas Blomqvist ja Jonni Peräaho säestivät maaleilla. Males Lombo vastasi VIFK:n ainokaisesta.
Hattutemppu nähtiin myös Mikkelissä, kun Haka otti kauden ensimmäisen vierasvoittonsa kukistettuaan MP:n 4-3. Kalle Multanen teki kolme ensimmäistä osumaa ja Niilo Mäenpää vastasi Hakan neljännestä. Haka johti ottelua jo 4-1, kun Jasse Tuominen oli iskenyt MP:n avausmaalin ensimmäisellä puoliajalla. Tommi Lankinen ja Miika Suhonen toivat MP:n vielä maalin päähän, mutta se ei riittänyt.
PK-35 Vantaa johtaa sarjaa kahdella pisteellä ennen TPS:aa ja PS Kemiä. JJK on kaksikkoa pisteen perässä, mutta kaksi ottelua kärkikolmikkoa vähemmän pelanneena. Haka ja AC Oulu seuraavat viiden pisteen päässä ja pohjilla Jazz, EIF, MP ja VIFK käyvät tiukkaa selviytymistaistelua.