Ojanen siirtyi AC Oulun organisaatioon vuonna 2012, jolloin hän toimi valtaosan kaudesta päävalmentajana toimineen Juha Malisen apuvalmentajana. Jo vuoden 2012 syksyllä Ojanen kuitenkin otti vetovastuun joukkueesta, Malisen siirryttyä Valkeakoskelle FC Hakan valmentajaksi. Vuosi 2013 oli Ojasen ensimmäinen kokonainen kausi AC Oulun päävalmentajana, joka päättyi lokakuussa oululaisten yllettyä sarjassa viidennelle sijalle. Tuleva kausi 2014 on 48-vuotiaalle oululaisherrasmiehelle toinen kokonainen laivastonsinisen joukkueen peräsimessä.
Kuluvan vuoden aikana Ojanen on ollut hankkimassa UEFA Pro-lisenssiä, joka on ylin mahdollinen valmentajakoulutustaso. Lopullisesti koulutus päättyy ensi vuoden helmikuussa.
Lähde: www.acoulu.fi