Muhokselta kotoisin oleva Lappalainen on pelannut AC Oulussa kahden kauden aikana yhteensä 19 virallista ottelua. Kaudella 2013 19-vuotias laitapuolustaja kuului vielä Oulun Luistinseuran A-junioreihin, mutta viime kaudella hän oli jo laivastonsinisten sopimuspelaaja. Ikäluokkansa maajoukkueringissäkin esiintynyt laitapuolustaja tunnetaan tinkimättömästä asenteesta.

Lappalaisen sopimuksen myötä AC Oululla on kasassa 13 pelaajasopimusta kaudelle 2015.

Lähde: www.acoulu.fi