71 A-maaottelun miestä voidaan pitää yhtenä kaikkien aikojen suomalaisista jalkapalloilijoista. Oulun Luistinseuran kasvatti ja ansiokkaan uran kotimaan sekä Euroopan kentillä luonut Nurmela kuului kaudella 2011 jo kolmatta vuotta peräkkäin joukkueen kantaviin voimiin, tehden 5 maalia ja antaen peräti 12 maalisyöttöä.

– Into pelaamiseen ja harjoittelemiseen ei ole minnekkään kadonnut. Olen pysynyt terveenä, joten senkään puolesta ei ole ongelmaa. Koen, että pystyn auttamaan joukkuetta ja olemaan etenkin meidän nuorille pelaajille esimerkkinä harjoituksissa sekä otteluissa, “Nure” sanoo AC Oulun verkkosivuilla.

– Näen tässä koko AC Oulussa ja sen ympäristössä valtavan potentiaalin ja siksi haluan olla mukana yhä vahvemmin myös taustahommissa, Nurmela kertoo.

lähde: www.acoulu.fi