Oulussa nähtiin dramaattinen ottelu, kun KTP näytti jo karkaavan voittoon johtaessaan kahteen otteeseen kahdella maalilla. Titi Essomba vei AC Oulun johtoon ennen Samuli Kaivonurmi tasoitti ja Jussi Aalto jatkoi maalitehtailuaan kahdella maalilla. Dritan Stafsula kavensi toisella puoliajalla, mutta Kaivonurmi onnistui toistamiseen heti perään. Stafsula kuitenkin kavensi vielä ja Joonas Sohlo tasoitti 10 minuuttia ennen loppua.

Valkeakoskella Haka jatkoi FC Viikinkien vaikeaa alkukautta, kun Haka murskasi Viikingit 5-0. Koskilaisten sankari oli hattutempun tehnyt Kalle Multanen. Eetu Muinonen ja Jarno Mattila onnistuivat myös Hakalta maalinteossa.

HIFK ja PK-35 Vantaa päätyivät 1-1-tasapeliin. Eero Peltonen vei HIFK:n johtoon ennen kuin PK-35 Vantaa tuli tasoihin Joni Korhosen maalilla. JJK otti kauden avausvoittonsa, kun jyväskyläläiset kaatoivat Antto Hilskan maalilla FC Jazzin 1-0. Ilves nappasi Jipon päänahan 2-0-voitolla. Aapo Lappalainen ja Jonne Hjelm maalasivat tamperelaisille.

KTP jatkaa edelleen sarjan kärjessä ja Haka on pisteen perässä toisena. Ilves ja AC Oulu jakavat kolmannen sijan. Viikingit ovat hännillä ilman pisteitä.

Ykkönen