Ykkösen kärkikamppailussa KPV haki isot pisteet Hakan vieraana 3-0 (1-0)-voitolla. KPV teki ensimmäisen puoliajan ainokaisen Washilly Tshibasun maalilla. Hakan takaa-ajo vaikeutui reilun tunnin kohdalla, kun Emenike Mbachu sai suoran punaisen kortin ja Haka joutui miehen vajaalle. KPV käytti mies ylivoiman hyväkseen, kun ensin Dawda Bah puski kulmapotkusta KPV:lle toisen maalin ja lopussa Tshibasu kaunisteli vielä lukemia. Lopussa Haka sai vielä entistä enemmän kylmää vettä niskoihinsa, kun Dudu otti kaksi keltaista korttia ja lensi suihkuun.
FF Jaro otti kauden avausvoittonsa, kun se kukisti vieraissa AC Oulun 1-0 (0-0). Joukkueet jäivät avausjaksolla maaleitta, vaikka molemmilla oli rangaistuspotkut. Toisella puoliajalla Jaron hallinta tuotti tulosta ja Alibek Aliev suti maalin edestä Jaron maalin.
EIF ja FC Jazz kävivät maalirikkaan pelin, joka päättyi lopulta EIF:n 3-2 (0-0). Avausmaalia jouduttiin odottamaan lähes tunnin kohdalle, kun Sasa Jovovic vei EIF:n johtoon. Elias Ahde kuittasi heti perään, mutta Zacharias Ekström vei EIF:n johtoon. Keith Isaksson vei joukkueen kahden maalin johtoon ennen kuin Ahde kavensi vielä viime hetkillä.
KTP:n voittotili on vielä avaamatta, kun se ja GrIFK tasasivat pisteet 1-1 (1-0)-tasapelillä. GrIFK sai otteluun huippustartin, kun Daniel Langhoff vei kotijoukkueen johtoon jo toisella minuutilla. KTP tuli kuitenkin toisen puoliajalla tasoihin Ville Oksasen maalilla ja näin pisteet tasattiin.
KPV jatkaa Ykkösen piikkipaikalla yhdeksällä pisteellä. Haka on toisena kuudella pisteellä. KTP ja AC Oulu ovat kolmen pelin jälkeen vielä voitoitta ja Jazz on hävinnyt molemmat pelinsä.