Keskikentällä hyökkävässä roolissa viihtyvä Mulvany on ollut KooTeePeen mukana jo muutaman viikon, muttei ollut vielä sarja-avauksessa mukana koska harjoituskaudella saatu polvivamma ei ollut vielä täysin kuntoutunut. Nyt mies on omien sanojensa mukaan täydessä pelikunnossa ja uhkuu pelihaluja.

– Polvivamma on mennyttä elämää ja olen päässyt harjoittelemaan täysipainoisesti. Odotan mielenkiinnolla tulevaa sunnuntaita ja JIPPO-ottelua, Mulvany kertoo kotkalaisten sivuilla.

Oxfordissa, Englannissa syntynyt Mulvany on saanut jalkapallo-oppinsa Southamptonin organisaatiossa missä hän pelasi samassa joukkueessa nykyisin tunnettujen maailmantähtien kanssa. Joukkuekavereina olivat mm. sellaiset jalkapalloväelle tutut nimet kuin Gareth Bale ja Theo Walcott sekä Suomen maajoukkuemies Tim Sparv.

Etelä-Englannissa vietettyjen vuosien jälkeen tie vei Yhdysvaltain mantereelle Kentackyn yliopistoon josta Tammisaaren (EIF) kautta mies päätyi Kotkaan.

Joshin pelilupa-asiat yritetään saada kuntoon ennen sunnuntain JIPPO-ottelua mutta täysin varmaa miehen pelaaminen ei ole.

Kotiavauksessa nähdään myös toinen uusi tuttavuus sillä KooTeePeen paidassa kentälle kirmaa sarja-avauksessa nähty Mikael Lähde. Mikael on joukkueessa kahden ottelun testijaksolla jonka jälkeen joukkueenjohto sekä Lähde istuvat alas tarkastelemaan mahdollista jatkoa.

Lähde: www.fckooteepee.fi