Kaudeksi 2014 Ilveksestä Hakaan palannut Kalle Multanen pelasi huippuvuoden. Maalimääräksi kertyi lopulta 30, joka on sarjan uusi ennätys.

– Kausi oli minulta kyllä henkilökohtaisesti todella hyvä, varmasti uran paras. Maaleja tuli iso määrä, Multanen iloitsee.

– Joukkueen puolesta jäi hampaan koloon. Tavoitteemme oli nousu Veikkausliigaan, mutta siihen emme yltäneet.

Mestaruuden ja paikan Veikkausliigasta vei maalieron turvin ennen KTP:a helsinkiläinen HIFK. Haka sijoittui viidenneksi neljä pistettä kärjestä.

– Sarja oli erittäin tasainen, sarjataulukkokin sen kertoo. Jokainen peli oli ainakin ennakkoon tasainen, toki osa aina repeää. Karsinnat liigan ja Ykkösen välille ovat aivan loistava juttu. Peleihin jää varmasti kauden loppuun saakka panosta, vaikka nythän niissä oli muutenkin.

– Liigajoukkueet ovat niissä varmasti ennakkosuosikkeja, mutta uskon, että esimerkiksi tänä vuonna KTP olisi haastanut Hongan.

Kalle Multasella on sopimus Hakan kanssa kaudesta 2015.

– En osaa vielä sanoa tulevasta. Toki menen mielelläni uralla eteenpäin, jos mahdollisuus tulee. Sopimukset, jotka meillä Hakassa on ensi kaudeksi, ovat kaikki avauskokoonpanon pelaajia. Siinä mielessä uskon, että saamme jälleen hyvän joukkueen.

Lähde:www.miestenykkonen.fi