Jos protesti menee läpi, JIPPO tuomitaan ottelun voittajaksi maalein 3-0. Tällöin Jippo saa kolme pistettä ja OPS putoaa Kakkoseen.
Kalevan tietojen mukaan AC Kajaanin toppari Ozeias Graciano ei ole kärsinyt pelikieltoaan sääntöjen mukaisesti. Gracianon olisi pitänyt huilata kolmannen pelikieltonsa vuoksi kaksi ottelua, mutta on ollut sivussa vain yhden ottelun ajan. Näin ollen Graciano olisi pelannut syyskuussa ilman pelioikeutta AC Oulua, FC Viikinkejä ja JIPPO:a vastaan. JIPPO on ensimmäinen seura, joka on tehnyt asiasta protestin.
– Käsityksemme mukaan AC Kajaanin joukkueessa pelasi pelaaja, joka ei ollut kärsinyt yhtä hänelle kuuluvaa pelikieltoa. Näin ollen katsomme, että kyseinen pelaaja oli ottelussa edustuskelvoton, minkä pitäisi johtaa ottelun tuloksen muuttamiseen Jipon hyväksi 3 -0, Jipon puheenjohtaja Jaakko Hirvonen toteaa.
Koko juttu Kalevan verkkosivuilla.