Marttinen nousi Kettupaitojen ykkösvahdiksi Janne Korhosen jouduttua pitkäksi aikaa pois pelikentiltä akillesjännevamman vuoksi. Myös ylioppilaskirjoituksiaan tekevä kettuvahti oli kuitenkin kovaonninen, sillä Marttinen loukkasi kättään viime viikolla harjoituksissa. Toipuminen takaisin pelikuntoon murtuman jäljiltä kestänee parin kuukauden verran.
Edustusjoukkueen kakkosvahdiksi Marttisen ohelle nostettiin aiemmin Severi Ikäheimo A-nuorista, joten Marttisen loukkaantumisen jälkeen ketturingin maalivahtiosasto uhkasi jäädä varsin kapeaksi. Apu löytyi kuitenkin läheltä ja tutusta nimestä: Ville Viljala palaa nyt kasvattiseuraansa toukokuun loppuun asti ulottuvalla sopimuksella.
Vuonna 1995 syntynyt Viljala pelasi viime kaudella Ykköstä EIF:n ykkösvahtina ja on ollut talven mittaan mukana JJK:n harjoitusringissä. Viljala palaakin nyt parin kauden poissaolon jälkeen tuttuun joukkueeseen.
Uusvanhan kettuvahdin sopimus kestää toukokuun loppuun ja tuolloin tilannetta tarkastellaan uudelleen.
– Siihen asti on aikaa antaa näyttöjä – JJK:lle ja muille joukkueille. Varmaan tämä on molempia osapuolia palveleva kuvio, Viljala toteaa JJK:n sivuilla.
Lähde: www.jjk.fi