Viimeiset kolme kautta Tahvanainen (21v.) on pelannut hyökkääjänä Jipossa ykköstä. Debyyttikaudellaan v. 2010 Tahvanainen pelasi 17 Ykkösen ottelussa ja teki yhden maalin. v. 2011 Tahvanainen pelasi Jipossa Ykköstä seitsemässä ottelussa ja lisäksi kakkosta Varkauden WJK:ssa 6 ottelussa missä teki yhden maalin.
Viime kaudella ”Tahvis” pelasi Jipossa Ykköstä 20 ottelussa ja teki 3 maalia. Lisäksi hän pelasi viime kaudella Jipossa neljässä Suomen Cup:n ottelussa, joissa kaikissa hän tuli vaihdosta kentälle ja teki yhteensä 4 maalia.
-”Ilomantsin Rooneylla” on todellinen näytön paikka, toteaa päävalmentaja Jarmo Korhonen Toni Tahvanaisen ensi kaudesta seuran verkkosivuilla.
Laitapuolustaja Joni Rissanen (22v.)on ToU:n ja KuPS:n kasvatti ja on voittanut urallaan yhden junioreiden Suomen Mestaruuden ja yhden pronssin. Rissanen pelasi kaudet 2010-11 Iisalmessa PK-37 riveissä kakkosta. Viime kaudella Rissanen pelasi Jipossa Ykköstä kuusi ottelussa ja lisäksi PK-37:ssä kakkosta 13 ottelussa.
– Joni Rissasella on ensimmäinen Ykkösen vuosi takana ja odotusarvo tietenkin nousee. Joni on tinkimätön joukkuepelaaja, toteaa päävalmentaja Jamo Korhonen.
Jipolla on ensi kaudelle valmiina 15 pelaajasopimusta. Neljän pelaajan kanssa on sopimusneuvottelut käynnissä.
Lähde: www.jippo.fi
VEIKKAUSLIIGAN TARINAT JA SANKARIT -KIRJA
Katso lisätiedot: www.tarinatjasankarit.net