TAUSTA

JIPPO on tehnyt 1.10.2013 vastalauseen 29.8. pelatusta miesten Ykkösen ottelusta AC Kajaani-JIPPO. Vastalauseessaan JIPPO katsoo, että AC Kajaani on peluuttanut ko. ottelussa pelioikeudetonta pelaajaa, Ozeias Gracianoa. Jipon vastalauseen mukaan Graciano oli saanut kauden kolmannen pelikieltonsa 27.8. pelatussa ottelussa, josta oli seurauksena yhden ottelun lisäksi yhden ottelun ylimääräinen pelikielto, eli yhteensä kaksi ottelua. Graciano oli ollut poissa AC Kajaanin seuraavasta ottelusta 31.8., mutta on sen jälkeen pelannut eikä ole näin ollen kärsinyt yhden ottelun pelikieltoaan.

AC Kajaani toteaa vastalauseessaan, että heidän valvontakirjanpitäjänsä on tulkinnut, että pelikielto on kärsitty 15.9. pelatussa ottelussa, josta vastustaja ei tehnyt vastalausetta, vaikka Graciano pelasi siinä.

PÄÄTÖS

Jipon vastalause hyväksytään ja ottelun lopputulos muutetaan Jipon voitoksi 3–0. Vastalausemaksu palautetaan Jipolle.

PERUSTELUT

Kilpailumääräysten 24.2 §:n mukaan, jos joukkue on peluuttanut pelioikeudetonta pelaajaa, joukkue voidaan tuomita hävinneeksi. 24.1 §:ssä on lista siitä, milloin pelaaja on pelioikeudeton.

Pelaaja on pelioikeudeton, jos:

– hän on pelikiellossa tai kilpailun järjestäjä on todennut hänet pelioikeudettomaksi tai

– häneltä puuttuu edustusoikeus seurassa tai pelioikeus seuran joukkueessa eikä hän voi edustaa toista seuraa farmisopimus-, yhteistyöseura- tai yhteisjoukkuemääräysten nojalla tai

– hänellä ei ole pelipassia tai

– hänellä ei ole entisen seuran tai kilpailun järjestäjän antamaa pelilupaa tai

– hänelle on näiden määräysten 12 §:n 11 momentin tai 21 §:n 3 momentin nojalla myönnetty pelilupa, joka on perustunut virheellisiin tietoihin, eikä pelaajan uusi seura ole toiminut asiassa vilpittömässä mielessä.

Varoitukset ja kentältäpoistot-säännöstön J.1-kohdan mukaan seurojen tulee kirjata ja valvoa pelaajiensa varoitukset ja pelikiellot. D-kohdan mukaan mikäli pelaaja saa kauden aikana vähintään kolme pelikieltoa yksittäisten varoitusten ja/tai kentältäpoiston johdosta, on seurauksena yhden ottelun ylimääräinen pelikielto. E.2-kohdan mukaan pelikielto on kärsittävä välittömästi sen joukkueen, jossa pelikielto on saatu, seuraavissa virallisissa otteluissa. Ennen pelikiellon kärsimistä pelaaja ei saa pelata virallisia otteluita missään muussa joukkueessa.

Tässä tapauksessa on kiistatonta, että AC Kajaanin pelaaja Graciano on 27.8. pelatussa ottelussa saanut kauden seitsemännen varoituksen ja tämä aiheutti hänelle kauden kolmannen pelikiellon, jonka johdosta seuraa automaattisesti yhden ottelun lisäpelikielto. Tästä kahden ottelun pelikiellosta hän oli kärsinyt vain yhden ottelun, eli 31.8. pelatun ottelun FC KooTeePee-AC Kajaani. Graciano on pelannut pelioikeudettomana sen jälkeiset ottelut, joten AC Kajaani on rikkonut sääntöä peluuttamalla pelioikeudetonta pelaajaa. Pelioikeudettomuus ei poistu sillä, että pelaaja pelaa pelikiellossa ollessaan ensimmäisen pelin, eikä siihen reagoida.

VALITUSOSOITUS

Tästä päätöksestä voi samaan kilpailuun osallistuva seura valittaa seitsemän vuorokauden kuluessa sen tiedoksisaannista liiton vastalauselautakunnalle.

Lähde: SPL:n tiedote