Jyväskylässä jalkapallo-oppinsa saanut Petrescu palaa Tampereelle missä hän löi itsensä viimeistään läpi suomalaiseen jalkapallon eturintamaan TamU:ssa vietetyn neljän kauden aikana. Petrescu on edustanut Veikkausliigassa Tampere Unitedin lisäksi myös FC Interiä ja Honkaa.
Yhteensä vyöllä on 152 pääsarjaottelua. Niissä keskikentällä viihtyvä pelimies on paukuttanut 27 maalia. Petrescu on esiintynyt myös maajoukkueen eri ikäluokissa 35 kertaa.
Viime kaudella hän pelasi alkukauden Hakassa. Viime kauden loppupuolella oli jo lähellä, että Petrescu oltaisiin nähty petopaidassa. Tuolloin pelaaja valitsi uudeksi seurakseen kuitenkin Romanian pääsarjassa pelaavan CSMS Iasin. Petrescu esiintyi uudessa joukkueessa varsin mallikkaasti, mutta itse seurassa kaikki ei ollut hyvin. Petrescu purki seuran kanssa sopimuksensa ja palasi kotimaahan sarjan talvitauolla.
Sopimuksen myötä Ilveksellä on kasassa 19 pelaajasopimusta.
Lähde: www.ilvesedustus.com