Viime keväänä Ilveksen miehistöön liittynyt Juuti oli joukkueen tärkeimpiä pelaajia kuluneella kaudella. Vasemman laitalinkin roolissa viihtyvä pelimies oli Ilveksen kolmanneksi paras maalintekijä 11 osumallaan. Lisäksi nousukarsinnoissa syntyi yksi maali. Pyyteettömänä taistelijana tunnettu Juuti urakoi sarjassa uskomattomat 2236 peliminuuttia. Mies huilasi vain yhden ottelun pelikiellon takia. Veikkauspörssipisteitä kerääntyi myöskin mukavat 15 kappaletta.

Vastuuvalmentaja Mika Malinen halusi Juutin nimen ensimmäisten joukossa jatkosopimukseen

– Jaska on kaveri, joka vetää illasta toiseen kovalla sykkeellä. Hän on ollut ehdottomasti yksi kauden tärkeimmistä pelaajista. Uskon, että sama meno jatkuu ensi kaudella myös sarjapykälää ylempänä, Malinen toteaa Ilveksen sivuilla.

Ilveksen lisäksi myös pelaaja itse oli varsin tyytyväinen uran jatkoon joukkueessa

– Fiilishän on tietenkin loistava, kun molemmat osapuolet olivat halukkaita jatkamaan yhteistyötä ja asiat saatiin sovittua jo tässä vaiheessa. Ammattimaisesti hoidettu seura kentällä ja kentän ulkopuolella, tavoitteen täyttyminen (nousu) ja loistavat pelaajat sekä valmennus. En keksi yhtään syytä miksi en olisi halunnut jatkaa Ilveksessä. Nyt nautitaan vielä hetki noususta ja annetaan kropan levätä. Sitten suunnataan katseet ensi kaudelle ja sarjaporrasta ylöspäin. Futisurani yksi hienoimpia kokemuksia oli pelata karsintaottelu fanaattisen tamperelaisyleisön edessä – kiitos siitä. Ja muutenkin iso kiitos kannattajille koko kauden loistavasta kannustuksesta, Juuti toteaa.

Lähde: http://ilvesedustus.com