Heikki Aho on Ilveksen kasvatti, joka siirtyi 17-vuotiaana Tampere Unitedin riveihin. Puolustuksessa viihtyvä pelaaja on tehnyt mittavan uran kotoisessa liigassa, sillä vyöllä on peräti 212 liigapeliä 13 kauden aikana. Mitalejakin on kaappiin kertynyt kolmen Suomen mestaruuden lisäksi kolme pronssista prenikkaa – kaikki Tampere Unitedin ajoilta.
Valmentaja Mika Malinen odottaa Ahosta johtajaa myös joukkueeseensa.
– Heikin määrittelyyn eivät laatusanat edes riitä. Lyhyesti mies on vastuunkantaja, loistava pelaaja, tunnollinen harjoittelija ja asenne on aina kohdillaan. Saamme Heikistä junioreille yhden esikuvan lisää. Heikin tulo joukkueeseen kuuluu osana strategiaamme, jossa omille kasvateille on aina tilaa. On hienoa, että Heikki palaa Tampereelle ja kasvattajaseuraansa, Malinen toteaa Ilveksen sivuilla.
Heikki Aho oli myös tyytyväinen paluustaan kasvattajaseuraansa.
– Mukavaa palata kasvattajaseuraan ja Tampereelle. Vaikka varsinainen päätös Tampereelle tulosta tuli muista kuin jalkapalloon liittyvistä syistä, niin olen todella iloinen että voin jatkaa jalkapallouraani yhdistämällä pelaamisen ja työnteon. Ilveksen loistava nousuun päättynyt kausi antoi vielä sopivan lisäpotkun jatkaa pelaamista hyvällä sarjatasolla ja hyvässä seurassa. Toivottavasti pystyn vastaamaan odotuksiin ja tarjota joukkueelle omaa osaamistani parhaalla mahdollisella tavalla.
Sopimuksen myötä Ilveksellä on tällä hetkellä 12 pelaajasopimusta.
Lähde: http://ilvesedustus.com