Viime joulukuussa 29 vuotta täyttänyt Anssi Tamminen on pelannut viimeiset neljä kautta Ykkösessä seuroinaan PK-35 ja Atlantis. Uransa alkuaikoina Tamminen nähtiin yleensä hyökkäävämmässä roolissa mutta viime vuosina hän on vaikuttanut etupäässä topparin tontilla. 190-senttinen puolustaja tunnetaan ulottuvana ja vahvana pääpelaajana. Tammisen uran erikoisuuksiin kuuluu kausi 2009 Atlantiksessa, jossa hän oli juhannuksen jälkeen joukkueen ainoa suomalaispelaaja.

– Mukavaa että pitkän talven jälkeen päästään vihdoinkin pelaamaan, etenkin kun Veikkausliigan ja Ykkösen ympärillä on ollut kaikenlaista säätämistä, sanoo Anssi Tamminen HIFK:n verkkosivuilla.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Nousijajoukkueena tavoitteemme on uusia sarjapaikka ja tämän saavuttamiseksi on kyettävä tasaisiin peliesityksiin läpi kauden. Omalta osaltani pyrin tuomaan ryhmään kokemusta ja tiettyä johtajuutta. HIFK oli luonteva valinta jo tutun valmennuksen ansiosta. Lisäksi seuralla on tekemisessään positiivinen vire. HIFK:lla on vahva identiteetti ja loistava kotiyleisö, ja on hienoa päästä kokemaan nämä asiat nyt itsekin!

Anssi Tammisen sopimus on yksivuotinen ja kattaa siten kauden 2011. Tamminen ottaa käyttöön pelinumeron 13. HIFK:n sopimuspelaajien lukumäärä on nyt 23.

Lähde: www.hifksoccer.fi