Helsinki Cupissa vietettiin tänä vuonna juhlavuotta, kun turnaus pelattiin 40. kerran. Juhlavuosi on kaikkensa iso menestys.
– Meillä oli mukana yli 200 joukkuetta enemmän kuin viime vuonna. Kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Pelit olivat hyviä ja esimerkiksi tuomareihin oltiin tosi tyytyväisiä, Helsinki Cupin toimitusjohtaja Kirsi Kavanne kertoo.
– Tänä vuonna joukkueita oli yhteensä 1240. Pelejä pelattiin 4000 ja pelaajia oli noin 21 000. Aika isot lukemat, Kavanne lisää.
Loppuviikosta moni media uutisoi brasilialaisjoukkueen ja suomalaisjoukkueen taustahenkilöiden yhteenotosta pelin jälkeen. Kavanne ei kuitenkaan halunnut kommentoida asiaa enempää.
– Virkavalta käsittelee asiaa. Tiedotamme asiasta lisää, kun kaikki on selvillä. Turnaus on niin iso, että näitä valitettavasti mahtuu mukaan.
Finaalit pelattiin tänä vuonna poikkeuksellisesti jo perjantaina.
– Aikaisemmin turnaus on ollut maanantaista lauantaihin. Nyt Gymnastradan takia muutimme rytmin sunnuntaista perjantaihin. Ensi vuonna palaamme taas vanhaan rytmiin, Kavanne sanoo.
Kavanne iloitsi, että turnaus näytti taas jalkapallon parhaat puolet.
– Iloisuus ja positiivisuus huokuivat kentällä. Syyskuussa alkaa ilmoittautuminen jo ensi vuoden turnaukseen, joten aika nopeasti käännetään katseet jo ensi kesään.
Jatkossa tavoite on saada mukaan entistä enemmän tyttöjoukkueita.
– Siihen panostamme. Syksyllä julkaisemme asioita tämän tiimoilta, Kavanne paljastaa.
Helsinki Cupin finaalit 2015
POJAT
B10
KäPa/United – HJK/sininen 2-0
B11
KäPa/United – HJK/sininen 2-1
B12
KyIF – HJK/sininen 0-2
B13 (11vs.11)
HJK – PK Keski-Uusimaa 2-0
B13
JoKi/Musta – HJS / D-akatemia 0-0 (JoKi voitti rp-kisan)
B14
Jockey – Honka Akatemia 2-1
B15
KäPa/City – HJK 0-1
B17
VJS – KäPa 1-1 (VJS voitti rp-kisan)
TYTÖT
G10
HJK – EPS/Salamatytöt Red 1-0
G11
Tikka/KaPy Oranssi – EPS/Tähtitytöt valkoinen 1-1 (EPS voitti rp-kisan)
G12
HJK/T03 Sininen – PK-35 0-3
G13
TuPS/KP-75 YJ – HJK 2-1
G14-15
HJK-NuPS 1-1 (NuPS voitti rp-kisan)
G18
HJK/sininen – HPS YJ 0-1