Muinonen siirtyi Hakaan viime kauden alla ja pelasi 26 ottelussa onnistuen maalinteossa kahdesti. Muinonen on 27 vuoden iästään jo kokenut pelaaja. Hän ponnisti kotimaiselle huipulle jo vuonna 2003, kun hän pelasi MYPA:ssa. Hän edusti kouvolalaisjoukkuetta yhteensä kuuden kauden ajan ennen kuin siirtyi Belgian pääsarjaan Zulte Waregemin riveihin. Läpimurto Belgiassa jäi tekemättä ja hän palasi Suomeen MP:n kautta RoPS:aan ja nyt Hakaan.
Muinosen lisäksi Hakalla on sopimukset ensi kaudesta Saku Pesosen, Sami Sanevuoren, Juuso Salosen, Mika Jussilan, Teppo Syrjäsen ja Ossi Lindemanin kanssa. Viime kauden joukkueesta Marco Matrone, Dema sekä Jussi Aalto eivät jatka Hakassa.
Haka julkaisee loppuviikosta uuden kovan hankinnan kanssa tehdyn pelaajasopimuksen.
Lähde: www.fchaka.fi