– Michael Appiah on pelaaja, jonka kanssa olemme olleet yhteydessä viime vuoden marraskuusta saakka. Hän tulee Ghanan pääsarjasta, jossa on tehnyt runsaasti maaleja viime vuosien aikana. Odotamme, että hän tuo mukanaan nopeutta ja terävyyttä, sekä maaleja, päävalmentaja John Allen toteaa porilaisten sivuilla.

Kentällä nähdään myös raumalaislähtöinen Juho Lehtonen, joka astui tuttuun koppiin viime maanantaina. Lehtonen pelasi PoPassa kaudet 2009-2010 ennen siirtymistään TPS:n riveihin. Viime kauden Lehtonen pelasi Veikkausliigaa Kotkassa.

Tämän lisäksi harjoituksissa ovat viihtyneet Francois Badji ja Jossimar Sanchez. Badji on viime kaudet pelannut Kakkosta Torniossa. Badji omaa Senegalin passin ja on saapunut Suomeen kaudeksi 2012. Yhdysvaltalainen Sanchez saapui VPS:n testiin ruotsalaisesta toisen sarjatason Nyköpingistä ja pelasi porilaisten riveissä Jaroa vastaan viime viikonloppuna.

– Nyt testissä olevat pelaajat ovat esiintyneet harjoituksissa edukseen ja toivon, että tulevat harjoituspelit vahvistavat näkemyksiäni pelaajista, päättää Allen.

Lähde: www.fcjazz.com