Viime kaudella hyviä otteita laitapakkina esittänyt JereSuomalainen sai tälle kaudelle ylennyksen lähemmäs juniorivuosien pelipaikkaansa ja kausi onkin sujunut laitalinkin tehtävissä. Nilkkavammaa tällä hetkellä poteva Jerry pääsi helposti yhteisymmärrykseen seurajohdon kanssa:
– Viime ja tällä kaudella on tullut erittäin mukavasti vastuuta ja se on tottakai vienyt itseäni pelaajana eteenpäin. Viime kausi vierähti laitapakkina ja tällä kaudella on päässyt touhuamaan hieman enemmän hyökkäyssuuntaan. Ei se ole mikään salaisuus, että linkin hommat ovat mieluisampia, mutta peliaika on kuitenkin tärkeintä, Suomalainen sanoo seuran verkkosivuilla.
Ajoittain jopa ilmiömäisiä otteita maalinsa suulla esittänyt Ville Kalervo otti alkukauden aikana ykköstorjujan postin itselleen. Harjoituksissa tulleen jalkavamman vuoksi kausi kuitenkin loppui ennen aikojaan, joten nälkää kumiukolla riittää tulevillekin kausille.
– Talvella oli vähän hakemista, mutta kauden alusta homma lähti rullaamaan mukavasti ja koppi tarttui. Siinä mielessä loukkaantuminen harmittaa, mielellään olisi pelannut kun homma kulki. Se on selvää, että hyvien otteiden myötä nälkä kasvoi.Tammikuussa lähdetään kuitenkintaas taistelemaan vastuusta maalin suulla uudestaan, siinä vaiheessa vanhat näytöt eivät paina, Kalervo summaa.
Lähde: www.fchameenlinna.fi