Viime kaudella FC Lahden ryhmään kuulunut Reippaan kasvatti tuo FC Hämeenlinnaan monipuolista osaamista. Keskikentän ja alakerran rooleista luonnistuu valtaosa. Maajoukkuekokemustakin löytyy, sillä Hertsillä on vyöllään kaksi maaottelua sekä U18 että U19 maajoukkueesta. FC Hämeenlinnaan 169-senttinen väkkärä tulee hyvällä motivaatiolla.

– Oikein hyvällä fiiliksellä saavun uuteen ympäristöön. Vielä en kauheasti osaa analysoida eroavaisuuksia lahtelaiseen futiskenttään, mutta joukkue itsessään vaikuttaa hyvähenkiseltä ja mukavalta. Hyvin olen päässyt jengiin sisään. Tekemiseen on selkeästi myös ammattimainen ote, joka miellyttää itseäni. Koulutukseltani olen keskikentän keskustan pelaaja, mutta pari viime kautta on mennyt monipuolisesti alakerran ja keskikentän laidoilla. Aika näyttää millaista roolia täällä on tarjolla. Vastuuta ja onnistumisia kuitenkin janoan, niiden kautta olisi mahdollisuus ottaa askel kohti suurta unelmaani, eli ulkomaan kenttiä, pelaaja sanoo uuden seuransa verkkosivuilla.

Lähde: www.fchameenlinna.fi