Suuren yleisön katseet kääntyvät luonnollisesti pelaajiin ja päävalmentajaan. Jalkapallojoukkueen parissa pelaajien ja päävalmentajan tukena työskentelee kuitenkin suuri määrä ammattilaisia – niin myös AC Oulussa. Rauno Ojasen valitsema valmennus- ja taustaryhmä on kasassa ja valmiina auttamaan Laivastonsiniset kohti menestystä.
AC Oulun valmennus- ja taustaryhmä kaudella 2016:
Päävalmentaja: Rauno Ojanen
Valmentaja: Pekka Ukonmaanaho
Valmentaja: Jani Luukkonen
Fysio / valmentaja: Ilkka Matila
Fysiikkavalmentaja: Mikko Tulppo
4. valmentaja: Lauri ”Late” Siren
Huoltaja: Pekka Juntunen
Joukkueenjohtaja: Pasi Moilanen
Lääkärit, Terveystalo: Jukka Ristiniemi & Simo Nortunen
Päävalmentaja Ojanen on erittäin tyytyväinen tukiryhmäänsä.
– Näillä herroilla on valtava intohimo ja halu olla mukana. Ilman heitä ei pärjättäisi päivääkään. Kaikilla on vähintään kahden vuoden kokemus AC Oulusta ja osalla yli kymmenen vuotta, joten tuttuja kavereita kaikki ovat. Late on vedellyt Heinäpäässä vapareita yläpesään ennen kuin moni meidän pelaajista oli edes syntynyt. Olemme tehneet kuitenkin pieniä muutoksia vastuualueissa ja sisällöissä. Tähän pakettiin kun lisätään Makon (Markus Heikkinen) panos pelaajavalmentajana sekä A-junioreiden valmennusryhmä, niin voidaan puhua suuresta määrästä ammattitaitoa, Ojanen iloitsee oululaisten sivuilla.
Lähde: http://acoulu.fi