Kellon Työväen Urheilijoiden kasvatin ura AC Oulun paidassa alkoi jo kaudella 2005, kun ”Äffä” pelasi 9 ottelua Ykkösessä ja viimeisteli myös toistaiseksi uransa ainoan sarjapelimaalin laivastonsinisille.

Yhteensä virallisia otteluita laivastonsinisissä on kertynyt ”Äffälle” yhdeksän kauden aikana kunnioitettavat 140 kappaletta. Tällä määrällä ollaan AC Oulun kaikkien aikojen tilastossa kolmannella paikalla heti Janne Hietasen ja Mika Nurmelan jälkeen.

– Muistoja on kirjan verran mitä kertoa – nousuottelut ja pelit Veikkausliigassa sekä paikallisottelut OPS:a vastaan. Lisäksi minun aikana seurassa on ollut varmaan kuusi seurajohtajaa, kuusi päävalmentajaa, älytön määrä taustoja, faneja sekä totta kai pelikavereita. Heistä useasta on tullut minulle ystäviä ja nämä sosiaaliset muistot ovat vähintään yhtä hienoja kuin urheilulliset, kertaa Meriläinen kohokohtia.

AC Oulun toimistolla isoa roolia ottaneen Meriläisen lopettamispäätös on kypsynyt pikkuhiljaa tämän kauden edetessä. Tiukka pelitahti yhdistettynä pitkiin päiviin toimistolla ei ole helppo yhtälö.

Meriläinen tullaan näkemään tulevaisuudessakin AC Oulun toimistolla ja entistäkin isommalla työpanoksella.

Lähde: www.acoulu.fi