AC Oulu hankki kauden kynnyksellä kokemusta keskikentällensä, kun David ”Dave” Ramadingaye kirjoitti pelaajasopimuksen tällä viikolla. Hän pystyy pelaamaan keskikentällä monessa eri roolissa. Miehen erikoinen sukunimi selittyy isän puolen tshadilaisilla sukujuurilla. Äidin sukujuuret ovat Oulussa, jossa Ramadingaye on syntynytkin, joten tavallaan voimme puhua oululaisesta paluumuuttajasta. Hänen tiensä vei kuitenkin varhain syntymän jälkeen Etelä-Suomeen, missä hän pelasi juniorivuosina Kasiysin, HJK:n ja Hongan riveissä.

Viime kauden Ramadingaye aloitti Esport Hongan riveissä Espoossa, mutta siirtyi kesken kauden hopeajoukkue Rovaniemen Palloseuraan, jossa hän kerkesi pelata neljässä ottelussa. Vajaavainen kausi selittyy eturistisidevammalta, joka tuli vuoden 2014 lopussa.

Kausina 2011-2014 hän on ollut erittäin tuttu näky Veikkausliiga-kentillä. Ensin MYPA:ssa kaudet 2011-2013 hän oli poikkeuksetta avauksen mies ja keräsi kolmessa kaudessa vyölleen 77 ottelua. Kaudella 2014 sama homma jatkui IFK Mariehamnissa, jossa 26 pelatun ottelun lisäksi syntyi kaksi maalia. Ennen tätä pitkää Veikkausliiga-jaksoa, hän pelasi HJK:n organisaatiossa lähinnä Klubi04:n riveissä. Ramadingaye on pelannut myös 12 ottelua Suomen nuorisomaajoukkueissa.

AC Oululla on nyt kasassa 21 pelaajasopimusta. Ramadingaye aloittaa harjoitukset AC Oulun kanssa tulevana maanantaina.

Lähde: www.acoulu.fi