Venicio tuo AC Oulun puolustukseen kaivattua kokoa ja kovuutta. Topparin vahvuudet ovat kaksinkamppailupelaamisessa, mutta hän on erittäin taitava myös pallollisena. 188-senttinen brasilialainen tunnetaan lisäksi vahvana pääpelaajana, joten rooli tulee olemaan merkittävä myös erikoistilanteissa molemmissa päädyissä kenttää

Venicio, 24, siirtyi alun perin Suomeen syyskaudeksi 2016, jolloin hän liittyi Oulun Palloseuran Kakkosessa pelanneeseen joukkueeseen. OPS nousi sarjaporrasta ylemmäs, mutta Venicio jatkoi uraansa Kakkosessa AC Kajaanin joukkueessa. Kausi 2017 oli erittäin onnistunut, sillä brasilialainen johdatti joukkueensa jälleen sarjanousuun ja henkilökohtaiseen palkintokaappiin kertyi Pelaajayhdistyksen Kakkosen C-lohkon Vuoden puolustaja ja Vuoden paras pelaaja -palkinnot.

Viime kauden Venicio pelasi AC Kajaanin joukkueessa Ykkösessä. Otteluita kertyi 23 kappaletta ja maalinteossa hän onnistui kertaalleen. Kolmesti Venicio oli kentällä myös AC Oulua vastaan, joten päävalmentaja Mika Lähderinne tietää hyvin millaisesta pelaajasta on kyse.

– Venicio on erittäin fyysinen ja vahva pääpelaaja eli täydentää hyvin meidän joukkuetta. Hän tuo painoarvoa erikoistilanteisiin sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. Lisäksi hän avaa peliä riittävän hyvin, mutta kyllä hänen juttunsa on tuoda meille kaivattua fyysisyyttä. Olen seurannut hänen edesottamuksia jo usean kauden ajan – hän on edelleen nuori ja kehittyvä pelaaja, jonka uskon parantavan edelleen meillä, Lähderinne toteaa oululaisten sivuilla.

www.acoulu.fi