Sihvola kertoo Valkeakosken Sanomissa, että keskusteluja on käyty, mutta asiat eivät ole juuri edenneet.
– Olen käynyt monet keskustelut, ja viime viikolla kävin yksissä treeneissäkin. Toivotaan, että asiat kääntyisivät hyvin kaikkien kannalta, Sihvola kertoo Valkeakosken Sanomien haastattelussa.
– Mielelläni jatkaisin. Seuran asia tämä nyt on enemmän. Jos olen oikein ymmärtänyt, siellä olisi “Risullakin” (päävalmentaja Sami Ristilä) jonkin sortin toivetta, että jatkaisin Hakassa.
Hakassa, kuten monessa muussakin seurassa, eletään tiukan euron aikoja ja budjetin nyörit ovat tiukalla.
– Ilmeisesti paperiin on halua, mutta ei mahdollisuutta budjetissa. Viime aikoina ei ole rahasta edes keskusteltu. Toisaalta tähän mennessä ei minullakaan ole ollut kauhean kova kiire sopimuksen suhteen Sihvola toteaa.
Hakan viime kauden parasta maalintekijää on kosiskeltu myös muihin seuroihin.
– Olen sanonut suoraan, että haluan katsoa Haka-kortin, mutta totta kai minunkin pitää saada selvyys jossain vaiheessa siitä, mihin olen menossa. Muutaman konkreettisen sopimustarjouksen olen saanut ihan muualtakin. Sanotaan niin, että ei ole vielä Barcelona soittanut, mihin tarttuisi heti, Sihvola virnuilee.
– Nykyisillä vaihtoehdoilla haluan katsoa vielä, missa Hakassakin mennään. Mielelläni jatkaisin Hakassa, koska viime kaudella pääsin hyvin mukaan siihen systeemiin ja Risun pelikuvioihin. Tässä on sitä, että en haluaisi ihan joka vuosi vaihtaa joukkuetta. Nyt kun katsoo Hakaa, niin siellähän on tosi fiksusti rakennettu ryhmää. Näen todella hyvät saumat menestyä ensi kaudella, Sihvola päättää.
Lähde: Valkeakosken Sanomat, www.valkeakoskensanomat.fi