Koskisen ensimmäinen yritys nostaa Haka kansainväliseksi suurseuraksi ei sujunut kovin ruusuisesti, mutta hän olisi nyt valmis uuteen yritykseen.
– Katsotaan. Maailma muuttuu. Ei koskaan voi sanoa, etteikö uusi yritys olisi mahdollinen. Meillähän oli vuonna 2008 huonoa tuuria, että kaikki ei onnistunut kuten Hakassa ajattelimme, kun taantuma tuli ja sotki suunnitelmia aika radikaalisti. Meidänhän piti esimerkiksi listautua Englannin pörssiin, Sedu muistuttaa Valkeakosken Sanomissa.
Koskisen mukaan Suomessa pystyisi suhteellisen helposti rakentamaan kilpailukykyinen joukkue.
– Minähän tulin Hakaan siksi, että Hakasta saataisiin jotain suurta ja olisimme päässeet satsaamaan 1–2 miljoonaa euroa kaudessa pelaajiin. Suomessa pystyy edelleen rakentamaan aika helpostikin ylivoimaisen huippujoukkueen, jos tahtoa riittää. Ainakin sellaisen, joka pystyy HJK:n kanssa tasapäisesti kilpailemaan, Koskinen maalailee.
Koskinen listaa suurimmaksi syyksi epäonnistumiselleen niihin aikoihin iskeneen taantuman.
– Hakakin voisi olla tänä päivänä jotain ihan muuta. Meillä oli laadittuna hyvät systeemit tehdä tyylikäs joukkue, vaikka se kieltämättä korkealentoista olikin. Voisin vaikka vannoa, että Haka olisi nyt aika kova Suomessa jos olisimme kaupankäynnissä onnistuneet. Kävi huono säkä, kun se taantuma tuli ja pilasi aikeet.
Paasio ei suoralta kädeltä sulje pois Koskisen paluuta.
– Meillähän ovat tietenkin aina kaikki ovet auki, joka suuntaan. Koskaan ei voi sanoa, että ei käy. Tilanteet vaihtelevat. Ainahan kaikki apu on tarpeen. Ymmärrän hyvin, että Sedulla on mennyt aikaa, ennen kuin hän uudestaan todella on alkanut kiinnostua Hakan asioista, mutta missään tapauksessa ovia ei ole suljettu, Paasio kommentoi.
Paasion mukaan yhteistyö olisi tällä kertaa hieman eriluontoista.
– Täytyisi lähteä vain toisella tavalla liikkeelle kuin viimeksi. Sedukin oppi varmaan jotain edellisellä reissulla. Kaikkea perinteistä Hakaa ei kannata pyyhkäistä pois kerralla. Kunhan asiat vain kohtaavat, kaikki on mahdollista. Pohja vain pitää rakentaa toisella tavalla, Paasio jatkaa.
Lähde: Valkeakosken Sanomat