Vaasan Palloseura Oy:n yhtiökokous vahvisti 23.5.2012 pitämässään yhtiökokouksessa edellisen tilikauden tuloksen, joka osoitti voittoa 10.216,93 euroa, mitä yhtiökokous piti erittäin tyydyttävänä tuloksena ottaen huomioon 2011 sarjakauden alkuun liittyneet kahden liigajoukkueen lisenssi- ja sopupeliepäselvyydet. Liigajoukkueista vain HJK ja TPS kykenivät VPS:n lisäksi tekemään voitollisen tuloksen.
Yhtiön liikevaihto kasvoi 6,8%:lla nousten 1,253 miljoonaan euroon. Toimitusjohtaja Eero Karhumäki oli omassa katsauksessaan erityisen tyytyväinen kausikortti- ja pääsylipputulojen kehitykseen, vaikka yleisökeskiarvo kärsi huonojen sääolosuhteiden vuoksi keväällä ja syksyllä.
VPS Oy:n oma pääoma on positiivinen eikä yhtiöllä ole pitkäaikaista velkaa.
Karhumäki tiedotti yhtiökokoukselle myös Hietalahden stadionhankkeen tilanteesta, jolla on yhtiön toiminnan kehittämisen kannalta erittäin iso merkitys. Yhtiökokous oli tyytyväinen siitä, että hanke näyttää etenevän siten, että rakentamispäätöksiä voidaan odottaa loppuvuodesta.
Karhumäki nosti omassa katsauksessaan esiin myös junioritoiminnan vahvan kehityksen, josta osoituksena on VPS junioreiden pääsy mukaan huippuseurojen Sami Hyypiä -akatemiaan.
Yhtiökokous valitsi uudeksi hallituksen jäseneksi talous- ja hallintojohtaja Marko Ekmanin, kun Asko Kamppinen jäi omasta pyynnöstään nauttimaan eläkepäivistä jalkapallon osalta. Muina hallituksen jäseninä jatkavat Riku Asukas, Petri Kuivamäki, Ville Laakkonen, Martti Laaksonen, Stefan Nåhls, Vesa Rautakorpi ja Kari Risberg.
Lähde: www.vepsu.fi