VEIKKAUSLIIGAN OTTELU SJK – HJK 18.6.2016
Päätös:
Kurinpitovaliokunta päätti seuraavaa:
– SJK: sakkoa 1.000 euroa rangaistusmääräysten 3.1 §:n d-kohdan mukaisesti.
– HJK: sakkoa 1.600 euroa rangaistusmääräysten 3.1 §:n d-kohdan mukaisesti.
Perustelut:
Päätöstä tehdessään kurinpitovaliokunnalla on ollut käytössään delegaatin raportti, video sekä SJK:n ja HJK:n vastineet.
Näiden perusteella katsotaan selvitetyksi, että ottelun 19. peliminuutilla HJK:n kannattajat sytyttivät savuja ja muutaman soihdun.
HJK:n vastineen mukaan HJK:n turvapäällikkö ja SJK:n turvahenkilöstö tekivät yhteistyötä ennen ottelua. SJK:n vastineen mukaan he olivat tehneet ennakkovalmisteluja ottelun turvallisuutta varten ja olivat yhteistyössä poliisin kanssa. Vastineen mukaan kaikille katsojille tehtiin turvatarkastus, kuten myös vieras-joukkueen kannattajille. Vierasjoukkueen kannattajakatsomon lohkossa oli 14 järjestyksenvalvojaa. Katsomonosa oli tarkastettu etukäteen ja lohko oli eristetty muilta katsojilta. Bussien saapuessa stadionille järjestyksenvalvojat menivät informoimaan käytännöistä ja kertaamaan turvallisuusasiat. Vastineen mukaan soihdun polttajat pystyttiin tunnistamaan ja poliisin kanssa sovittiin, että henkilöt poistetaan puoliajalla.
Turvallisuusmääräysten 3.1 -kohdan mukaan tilaisuuden järjestyksestä ja turvallisuudesta vastaa tilaisuuden järjestäjä. Järjestäjällä on tuottamuksestaan riippu-maton vastuu eli ankara vastuu, mutta mikäli järjestäjä pystyy näyttämään toteen, että se on tehnyt kaiken tarpeellisen häiriöiden estämiseksi ja/tai niihin puuttumiseksi, voidaan se ottaa huomioon vähentävänä rangaistuksen määrää harkittaessa. SJK toimi kyseisen ottelun järjestäjänä. Turvallisuusmääräysten 4.1.10 e-kohdan mukaan otteluun taikka ottelupaikan välittömään läheisyyteen ei saa tuoda ilotulitteita, soihtuja tai savuja. SJK oli yrittänyt tehdä paljon turvallisuuden edistämiseksi, mutta se ei ollut riittävää ja valvonta porteilla oli pettänyt. SJK ei pystynyt estämään savujen ja soihtujen tuomista katsomoon. SJK:n katsotaan syyllistyneen turvallisuusmääräysten rikkomiseen.
Turvallisuusmääräysten 3.5 -kohdan mukaan seura on tuottamuksestaan riippumattomassa eli ankarassa vastuussa muun muassa kannattajiensa käytöksestä kaikissa ottelutapahtumissa. HJK:n kannattajat sytyttivät savuja ja soihtuja, joten HJK:n katsotaan syyllistyneen turvallisuusmääräysten rikkomiseen.
Rangaistusta määrättäessä kurinpitovaliokunta piti HJK:n osalta koventavana perusteena sitä, että tämä oli tällä kaudella HJK:n kolmas turvallisuusmääräysten rikkomistapaus. Viime vuonna HJK oli kahdeksan kertaa rangaistavana kurinpitovaliokunnassa. SJK:n osalta kurinpitovaliokunta piti koventavana perusteena sitä, että tämä oli tällä kaudella toinen kerta, kun se on kurinpitovaliokunnan käsittelyssä.
Valitusosoitus:
Tähän päätökseen ei voi Rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta Palloliiton valitusvaliokunnalta.
Rangaistu saa hakea muutosta tähän ratkaisuun valittamalla kirjallisesti Urheilun Oikeusturvalautakunnalle sen säännöissä mainituin edellytyksin 30 päivän kuluessa tämän päätöksen tiedoksisaannista.
VEIKKAUSLIIGAN OTTELU PS KEMI – ROPS 23.6.2016
Päätös:
Kurinpitovaliokunta päätti seuraavaa:
– PS Kemi: sakkoa 900 euroa rangaistusmääräysten 3.1 §:n d-kohdan mukaisesti.
– RoPS: sakkoa 1.000 euroa rangaistusmääräysten 3.1 §:n d-kohdan mukaisesti.
Perustelut:
Päätöstä tehdessään kurinpitovaliokunnalla on ollut käytössään delegaatin raportti, valokuvia sekä PS Kemin ja RoPS:n vastineet.
Näiden perusteella katsotaan selvitetyksi, että ottelun 36. peliminuutilla vierasjoukkueen kannattajat sytyttivät katsomonosassaan savupommeja, joista tuli sakea sininen savu, joka selkeni kahden minuutin kuluessa. Ottelun 56. peliminuutilla osa RoPS:n kannattajista tuli katsomosta aidalle juhlimaan maalia. Aita kaatui ja meni rikki kannattajien painosta. Molemmissa tilanteissa katsomon edessä oli kolme järjestyksenvalvojaa.
RoPS:n ja PS Kemin vastineiden mukaan seurat olivat yhteydessä ennen ottelua. PS Kemin vastineen mukaan ennen ottelua oli pidetty myös turvamonitorointi. Kaikille katsojille tehtiin henkilötarkastukset. Stadionin länsi- ja eteläsivuilta puuttuu aita ja se on avointa tilaa. Vierasjoukkueen kannattajien katsomonosa oli tutkittu ennen ottelua. Ottelussa vapaata aluetta vartioi useampi järjestyksenvalvoja. Savuttaja poistettiin välittömästi katsomosta ja luovutettiin poliisille. Vastineen mukaan vierasjoukkueen kannattajien edessä ja välittömässä läheisyydessä oli koko ajan kuusi järjestyksenvalvojaa.
Turvallisuusmääräysten 3.1 -kohdan mukaan tilaisuuden järjestyksestä ja turvallisuudesta vastaa tilaisuuden järjestäjä. Järjestäjällä on tuottamuksestaan riippumaton vastuu eli ankara vastuu, mutta mikäli järjestäjä pystyy näyttämään toteen, että se on tehnyt kaiken tarpeellisen häiriöiden estämiseksi ja/tai niihin puuttumiseksi, voidaan se ottaa huomioon vähentävänä rangaistuksen määrää harkittaessa. PS Kemi toimi kyseisen ottelun järjestäjänä.
Turvallisuusmääräysten 4.1.9 -kohdassa todetaan, että katsojat eivät saa poistua katsomosta pelikentälle päin ottelutapahtuman aikana. Mikäli kulku katsomoon tapahtuu katsomon edestä, on katsojilla oikeus käyttää katsomon edessä olevaa kulkuväylää katsomoon saapuessaan ja poistuessaan stadionilta tai siirtyessään katsomosta yleisöpalvelualueelle. Kaikenlainen muu katsomosta pelikentälle päin poistuminen on häiritsevää käytöstä. Turvallisuusmääräysten 4.1.10 e-kohdan mukaan otteluun taikka ottelupaikan välittömään läheisyyteen ei saa tuoda ilotulitteita, soihtuja tai savuja. Järjestyksenvalvonta oli pettänyt ja PS Kemi ei pystynyt estämään savupommien tuomista katsomoon eikä katsomosta poistumista kentälle päin. PS Kemin katsotaan syyllistyneen turvallisuusmääräysten rikkomiseen.
Turvallisuusmääräysten 3.5 -kohdan mukaan seura on tuottamuksestaan riippumattomassa eli ankarassa vastuussa muun muassa kannattajiensa käytöksestä kaikissa ottelutapahtumissa. RoPS:n kannattajat sytyttivät savupommeja ja lähtivät katsomosta kentälle päin, joten RoPS:n katsotaan syyllistyneen turvallisuusmääräysten rikkomiseen.
Rangaistusta määrättäessä kurinpitovaliokunta piti koventavana perusteena sitä, että PS Kemi oli viime vuonna pelatessaan 1. divisioonassa kaksi kertaa kurinpitovaliokunnan käsittelyssä. RoPS:n osalta kurinpitovaliokunta piti koventavana perusteena sitä, että se oli viime vuonna kolme kertaa kurinpitovaliokunnan käsittelyssä.
Valitusosoitus:
Tähän päätökseen ei voi Rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta Palloliiton valitusvaliokunnalta.
Rangaistu saa hakea muutosta tähän ratkaisuun valittamalla kirjallisesti Urheilun Oikeusturvalautakunnalle sen säännöissä mainituin edellytyksin 30 päivän kuluessa tämän päätöksen tiedoksisaannista.
SUOMEN CUPIN OTTELU FC LAHTI – HJK 23.6.2016
Päätös:
Kurinpitovaliokunta päätti antaa FC Lahdelle 1.500 euroa sakkoa rangaistusmääräysten 3.1 §:n d-kohdan mukaisesti.
Perustelut:
Päätöstä tehdessään kurinpitovaliokunnalla on ollut käytössään delegaatin raportti sekä FC Lahden vastine.
Näiden perusteella katsotaan selvitetyksi, että ottelun noin 11.-12. peliminuutilla kotijoukkueen kannattajakatsomossa oli kaksi paukkupommia ja ottelun 24. peliminuutilla yksi paukkupommi. Ottelun 32. peliminuutilla kannattajakatsomossa oli yksi erittäin voimakas paukkupommi, jonka vaikutus tuntui katsomon keskiosaan saakka ja muutamia ihmisiä poistui katsomosta korviaan pidellen.
FC Lahden vastineen mukaan ottelussa oli korotettu järjestyksenvalvontasuunnitelma ja järjestyksenvalvojamäärä. Kyseiset pommit olivat vastineen mukaan pienikokoisia.
Turvallisuusmääräysten 3.1 -kohdan mukaan tilaisuuden järjestyksestä ja turvallisuudesta vastaa tilaisuuden järjestäjä. Järjestäjällä on tuottamuksestaan riippu-maton vastuu eli ankara vastuu, mutta mikäli järjestäjä pystyy näyttämään toteen, että se on tehnyt kaiken tarpeellisen häiriöiden estämiseksi ja/tai niihin puuttumiseksi, voidaan se ottaa huomioon vähentävänä rangaistuksen määrää harkittaessa. FC Lahti toimi kyseisen ottelun järjestäjänä. Turvallisuusmääräysten 4.1.10 e-kohdan mukaan otteluun taikka ottelupaikan välittömään läheisyyteen ei saa tuoda ilotulitteita, soihtuja tai savuja. FC Lahti ei pystynyt estämään paukkupommien tuomista katsomoon. FC Lahti katsotaan syyllistyneen turvallisuusmääräysten rikkomiseen.
Turvallisuusmääräysten 3.5 -kohdan mukaan seura on tuottamuksestaan riippumattomassa eli ankarassa vastuussa muun muassa kannattajiensa käytöksestä kaikissa ottelutapahtumissa. FC Lahden kannattajat sytyttivät paukkupommeja, joten FC Lahden katsotaan syyllistyneen turvallisuusmääräysten rikkomiseen myös näiltä osin.
Rangaistusta määrättäessä kurinpitovaliokunta piti koventavana perusteena sitä, että tämä oli tällä kaudella FC Lahden toinen turvallisuusmääräysten rikkomistapaus. Viime vuonna FC Lahti oli kolme kertaa rangaistavana kurinpitovaliokunnassa.
Valitusosoitus:
Tähän päätökseen ei voi Rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta Palloliiton valitusvaliokunnalta.
Rangaistu saa hakea muutosta tähän ratkaisuun valittamalla kirjallisesti Urheilun Oikeusturvalautakunnalle sen säännöissä mainituin edellytyksin 30 päivän kuluessa tämän päätöksen tiedoksisaannista.
Lähde: www.palloliitto.fi