Suomen talvi ja kevät ovat aina arvaamattomia ja kauden käynnistyessä lämpöä saattaa olla 10 astetta tai vastaavasti saman verran pakkasta. Paljon keskustellaan kauden pidentämisestä ja tekonurmien asentamisesta pelikentälle.
– Sarjaohjelma on ihan perseestä. Terveisiä vaan päättäjille: peli on juuri tuon näköistä kun ohjelma on tällainen. Me tulimme reissusta tiistaiaamuna ja palautuminen on vieläkin kesken, RoPS:n päävalmentaja Kari Virtanen puuskahti Inter-pelin jälkeen Lapin Kansan mukaan.
Interin joukkueenjohtaja Jani Meriläinen liputtaa sarjauudistuksen myötä Twitterissä.
– Veikkausliigan ottelutahti on käsittämätön. Sarjakautta on pidennettävä tai pelien määrää vähennettävä!! Itse ehdotan 16 joukkueen liigaa ja kaksinkertaista sarjaa. Kahden kierroksen vähentäminen toukokuulta ja yhden kesäkuulta helpottaisivat pelitahtia kummasti.
KuPS:n päävalmentaja Esa Pekonen on myös vahva sarjaohjelmauudistuksen puolestapuhuja ja liputtaa myös tekonurmien puolesta.
– Itsekin olen sitä sukupolvea, että pelasin aina luonnonnurmella, mutta nyt on aika miettiä, olisiko Suomessa syytä mennä eteenpäin vanhoista ajoista. Jos haluamme pelata huhtikuun puolesta välistä lokakuun loppuun hyvissä olosuhteissa, niin silloin tekonurmi on hyvä vaihtoehto, Pekonen ehdotti taannoin Iltalehdessä.
– Englannin Valioliigassakin pelataan 38 sarjakierrosta eli vain viisi enemmän kuin Suomessa. Missään muualla ei pelata näin paljon pelejä näin lyhyessä ajassa kuin meillä. Muulla sarjakaudet kestävät 8-9 kuukautta, meillä sama pelimäärä pelataan vain kuudessa kuukaudessa. Jos kauden pidentäminen ei kerran onnistu olosuhdesyistä, olisi sitten aloitettava keskustelu sarjan muuttamisesta vaikkapa kaksinkertaiseksi, Pekonen jatkaa KuPS:n sivujen haastattelussa.
Mitä mieltä Sinä olet?
Lähteet: www.rops.fi / Lapin Kansa, www.twitter.com, www.iltalehti.fi, www.kups.fi