Kuopion Palloseura aloittaa Eurooppa-liigan karsinnan ensimmäiseltä karsintakierrokselta ja tämän johdosta alun perin perjantaille 13. heinäkuuta aseteltu kierroksen 17 ottelu KuPS-HJK siirtyy pelattavaksi jo toukokuussa keskiviikkona 2.5. Toinen ohjelman tarkistus koskee ottelua JJK-KuPS, joka siirtyy pelattavaksi 11. kesäkuuta alkuperäisen 20. kesäkuuta sijaan.
Euroopan Jalkapalloliitto UEFA:n sääntöjen mukaan kansallisen cup-kilpailun kautta europaikan saanut cupin finaalin hävinnyt osapuoli aloittaa karsinnat alimmalta tasolta, jolla kyseisellä maalla karsintapaikka Eurooppa-liigassa on eli Suomen tapauksessa ensimmäiseltä karsintakierrokselta. Jo otteluohjelmaa laadittaessa ja vielä sen julkistamisen jälkeenkin toiveena oli kuitenkin saada neuvoteltua UEFA:n kanssa ratkaisu, jolla KuPS olisi aloittanut kansainväliset pelinsä toiselta kierrokselta 19.7. ja KuPS-HJK –ottelun pelipäivä olisi voitu säilyttää alkuperäisenä.
– UEFA:n kanssa käytiin neuvotteluita, mutta tyydyttävää ratkaisua ei löytynyt ja näin ollen katsoimme paremmaksi vaihtoehdoksi etsiä ottelulle uusi pelipäivä. Otan vastuulleni sen, että tähän asiaan ei ehditty saada vahvistusta jo ennen otteluohjelman julkaisemista, Suomen Palloliiton kilpailupäällikkö Peter Lundström toteaa Veikkausliigan sivuilla.
Kalenterista onnistuttiin kuitenkin löytämään kaikkia tyydyttävä vaihtoehtoinen pelipäivä.
– Sekä KuPS että HJK ovat uuden pelipäivän hyväksyneet ja olleet jopa tyytyväisiä siihen, että kesällä eurocupien karsintojen alkaessa ottelukalenteriin tulee hiukan väljyyttä, Lundström kertoo.
Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa toivoo ottelusiirron jopa kääntyvän seurojen eduksi.
– Siirto tehtiin pakottavista syistä ja positiivista on, että ottelulle löytyi kaikkia tyydyttävä pelipäivä. Toivon mukaan tällä siirrolla pystymme myös antamaan KuPS:lle ja HJK:lle entistä paremmat mahdollisuudet valmistautua kesän europeleihin, Marjamaa sanoo.
Ottelun JJK-KuPS osalta siirron kesäkuun 11. päivälle syynä on Harjun stadionilla samaan aikaan alkuperäisenä ottelupäivänä järjestettävä yleisurheilutapahtuma, joka ohitti Jyväskylän kaupungin papereissa Veikkausliigaottelun.
– Alkuperäistä otteluajankohtaa ei oltu ilmoitettu estepäiväksi ja tämä luonnollisesti aiheutti hyvinkin paljon kirjeenvaihtoa Palloliiton, Veikkausliigan ja Jyväskylän kaupungin välillä. Neuvottelujen päätteeksi kaupunki ilmoitti, että yleisurheilu saa pitää aiemmin tekemänsä stadionvarauksen. Kiitos molempien seurojen joustavuuden ottelulle löydettiin uusi pelipäivä, vaikka se olikin vaikeaa johtuen erittäin tiiviistä ottelutahdista, toteaa Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa.
– Seurat ovat itse esittäneet ottelun pelaamista maajoukkuetauolla, ja ne ovat sitoutuneet pelaamaan tuolloin ilman eri maajoukkueisiin mahdollisesti kutsuttavia pelaajia, joten Veikkausliiga ja Palloliitto pystyivät siten hyväksymään tehdyn esityksen, Lundström lisää.
Kaksi pienempää tarkennusta otteluohjelmaan koskevat molemmat myös JJK:n kotiotteluita. Ottelu JJK-TPS siirtyy pelattavaksi sunnuntaina 29. heinäkuuta eli päivää alkuperäistä myöhemmäksi. Lisäksi lauantaina 11. elokuuta pelattavan ottelun JJK-MYPAn alkamisaika muuttuu ja peli alkaa jo kello 17.00.
Lähde: www.veikkausliiga.com