Savon Sanomien mukaan JJK-KuPS –otteluun oli lähtenyt vajaat 50 kuopiolaisfania joista noin kymmenen fanin porukka oli tiettävästi uhkaillut järjestyksenvalvojia, huudellut jalkapallopeliin kuulumattomia törkeyksiä ja sotkenut wc:n seiniä kirjoittelemalla niihin tussilla.
– Kannattaminen on ookoo, mutta nyt KuPS-fanien leiristä huudeltiin sellaisia hävyttömyyksiä, jotka eivät kuulu perhetapahtumaan. Yritimme rauhoitella tilannetta puhumalla, mutta jouduimme kuitenkin korjaamaan kaksi henkilöä talteen, ylikonstaapeli Jari Lindholm selvittää Savon Sanomissa.
JJK:n toimitusjohtaja Joni Vesalainen harkitsee jatkossa sanktioita KuPS-kannattajia kohtaan.
– Meillä on ollut tapana jakaa ilmainen pääsylippu viidellekymmenelle ensimmäiselle vierasjoukkueen kannattajalle, mutta KuPS-kannattajien suhteen asiaan voi tulla muutos. Nyt nähty käytös saattaa vaikuttaa seuraavan pelin yleisömäärään. Kyse on kuitenkin perhetapahtumasta, Vesalainen muistuttaa.
Lisäksi Pietarsaaresta kantautuneiden tietojen mukaan Jaro-VPS –ottelussa heitettiin paukkupommi ja vaasalaiskannattajia vietiin maijaan sekä paikalle hälytettiin myös ambulanssi. Ahvenanmaallakaan ei tiettävästi putkareissuilta vältytty, kun HJK-fanit matkasivat kannustamaan omiaan mestaruuteen.
Lähde: www.savonsanomat.fi