Sarjajärjestelmän muutoksetja nuoret pelaajat

Kausi 2011 lähenee loppuaan. Loppuviikolla Huuhkajat, niin isot kuin pienetkin, levittävät siipensä ja syöksyvät vihollistensa kimppuun. Kun Ruotsi ja Unkari on raadeltu, liitelevät kotoisissa sarjoissa pelaavat sankarimme takaisin kotipesälle ratkomaan himmeämpien mitalien sekä sarjasta putoajan kohtalon. EM-karsintaotteluiden aiheuttaman tauon jälkeen Veikkausliigaa on jäljellä vielä kolmen viikon ja viiden ottelun verran.

Suomalaisen jalkapallon sarjajärjestelmä uudistuu kaudeksi 2012. Veikkausliigan osalta uudistukset astuivat voimaan kuitenkin jo kuluvaksi kaudeksi AC Oulun ja Tampere Unitedin ongelmista johtuen. Uudistus itsessään ja ennen kaikkea sen (liian) nopea aikataulu ovat herättäneet paljon kritiikkiä. Siirtymävaiheen takia liigaan nousee kauden päätteeksi vain yksi joukkue, liigakarsinnan jäädessä tänä vuonna väliin. Ykkösestä putoaa peräti neljä joukkuetta ja Kakkosesta nousee tilalle vain yksi. Tämä herätti ymmärrettävästi paljon närää alempien sarjatasojen joukkueissa. Ykkösen alakastin seuroissa huolta aiheutti omien asemien menettäminen ja Ykkösestä sekä Kakkosesta ylöspäin yrittävät joukkueet (mm. OPS, PK-35, Ilves ja SJK) pelkäsivät projektin siirtyvän vuodella eteenpäin.

Laatu vai määrä?

Muutos aiheuttaa aina vastarintaa, se kuuluu asiaan. Kyseenalaistaminen, keskusteleminen ja kritiikki oikein esitettynä ja käsiteltynä edesauttavat kehittymistä. Sarjauudistuksesta esitetty kritiikki on täysin ymmärrettävää ja perusteltua, mutta mielestäni tehty muutos on koko suomalaisen huippujalkapallon kehittymisen kannalta ainoa oikea. Ja sen nopea toteuttaminen oikea päätös, vaikkakin siitä joutuvat lyhyellä tähtäimellä kärsimään jotkin yksittäiset seurat. Kahden ylimmän sarjatason joukkuemäärien pienentäminen on Suomen kaltaisessa, rajallisen pelaajamateriaalin maassa on ainoa tie parantaa pelin ja sitä kautta pelaajien tasoa.

Ruuhka-Suomen ulkopuoliset seurat argumentoivat isomman joukkuemäärän puolesta jalkapallon maantieteellisen levinneisyyden merkitykseen vedoten. Olen samaa mieltä siitä, että se on tärkeää. Huippupelaajia tulee myös muualta kuin suurimmista kaupungeista ja kasvukeskuksista. On Suomifutiksen edun mukaista, että jalkapalloa pelataan maan joka kolkassa. Se ei kuitenkaan saa tapahtua pääsarjatasolla pelin tason kustannuksella. Jokaisella alueella tulee pelata sillä sarjatasolla, johon rahkeet riittävät. Jos ei ole resursseja pelata 12 joukkueen Veikkausliigassa, niin sitten ei ole resursseja pelata 12 joukkueen Veikkausliigassa. Kilpaurheilu on ja sen tuleekin olla niin yksilö- kuin joukkuetasolla jatkuvaa taistelua paikasta auringossa. Niin se vain menee monella muullakin elämänalueella kuin urheilussa.

Nuorten kehitys

Huolta on aiheuttanut myös nuorten pelaajien asema pelipaikkojen vähentyessä ja kilpailun kiristyessä. Pelätään esimerkiksi sitä, että seurat täyttävät kokoonpanonsa tusinatason ulkomaalaisilla kotimaisten lupausten sijaan. Näin on joissain seuroissa tapana ollutkin jo ennen sarjauudistusta. Ensi kaudeksi astuu voimaan kolmella ylimmällä sarjatasolla Homegrown-sääntö, jonka mukaan vähintään puolet kokoonpanossa olevista pelaajista täytyy olla kotimaisia. Tämä helpottanee tilannetta pahimpien tapausten kohdalla. Pääsarjamme kuitenkin tarvitsee sekä ulkomaalaisia, että myös kokeneita suomalaisia pelaajia. Täten myös nuoret lupauksemme ovat riittävän haastavassa ja kehittävässä ympäristössä.

Nuorille ei pidä antaa pelipaikkaa hopealautasella. Se, että kaikki tulee liian helpolla, ei edesauta lupauksen kehitystä huippupelaajaksi. Jos nuori on riittävän lahjakas ja määrätietoinen, hän kyllä ottaa pelipaikan korkeimmalta sarjatasolta. Pelkkä lahjakkuus ei riitä mihinkään. Mm. Job Dragtsma on todennut tämän olevan suuri ongelma suomalaisessa jalkapallossa. Silkkihansikkain käsittely johtaa helposti työnteon, oikeanlaisen nöyryyden ja kunnioituksen laiminlyöntiin. Tämä tosiasia tulee eteen viimeistään siirryttäessä kansainvälisille kentille, jos nuori sinne asti lahjoillaan etenee. Siellä oma paikka on ansaittava treenikentällä joka ikinen päivä, eikä ketään kiinnosta kuinka lahjakas olet juniorijoukkueessasi ollut tai kuinka monta nuorten maaottelumaalia sinulla on. Mitä aiemmin tähän tottuu, sitä parempi. Timo Furuholm sanoi Veikkaajan haastattelussa taannoin osuvasti, että vaikkei aina ollutkaan kivaa ja helppoa, hänen kehitystään auttoi suuresti se, etteivät nuorena poikana Porissa nallekarkit aina menneet tasan.

Mitä tulee otteluiden tasoon 14 joukkueen Veikkausliigassa ja Ykkösessä, on todettava että kaikki pelit eivät todellakaan ole pelaajia kehittäviä tapahtumia. En halua olla epäkunnioittava ketään kohtaan, mutta viime vuosina olen ollut pelaamassa useissa tällaisissa liigaotteluissa. Lisäksi muutaman Ykkösen häntäpään pelin tänä vuonna nähneenä, sarjan tason nosto ja pelaajakehitys vaatii ilman muuta joukkuemäärän karsimista.

Mitä halutaan?

Jos kumarrat yhteen suuntaan, pyllistät toiseen. Kaikkia ei voi mitenkään miellyttää. Lopulta kyse on siitä, mitä halutaan. Jos halutaan nostaa huippujalkapallomme tasoa, valittu tie on oikea. Jos halutaan maantieteellisesti kattava sarja sekä määrällisesti mahdollisimman paljon pelejä ja pelipaikkoja nuorille, pitää vaihtaa strategiaa. Tehty uudistus oli todella nopea ja tietysti tänä vuonna on Veikkausliigankin kohdalla ollut ongelmia. Kauden alku viivästyi erinäisten sotkujen takia ja tämä teki keskikesän ottelutahdista varsinkin eurocup-joukkueille epäinhimillisen. Pelien laatu kärsi ja kehittävä harjoitteleminenkin oli käytännössä mahdotonta. Sarjakausi pitäisi saada jollakin konstilla ainakin kuukauden pidemmäksi. Silti tehty muutos oli mielestäni oikea ja välttämätön, jos ja kun tavoitteena on suomalaisen pääsarjatason jalkapallon tason nosto.

Tuomas Peltonen