Se on kuitenkin varmaa, että 32-vuotiaan Timoskan pelit jatkuvat myös ensi vuonna. Eri asia onkin, missä ne jatkuvat.

– Urheilulehti tiesi kertoa, että olen menossa TPS:aan. Se ei pidä paikkaansa, sillä en ole neuvotellut vielä kenenkään kanssa jatkosta. Suuntaani en osaa sanoa, mutta pelaamista jatkan varmasti, Timoska kertoo Veikkausliigan sivuilla.

– Kyllä tässä on kaikenlaista mietitty. Ikää alkaa tulla ja erilaisia vaihtoehtoja on käynyt mielessä. Futista en kuitenkaan ole lopettamassa missään nimessä, hän jatkaa.

Timoska on kuulunut MYPA:n parhaimmistoon tällä kaudella. Vuosien saatossa useiden erilaisten loukkaantumisten riivaaman monitoimipelaajan mukaan yksi syy hyvään kauteen on, ettei hänen ole tarvinnut pelata “pelko perseessä”.

– Ulkopuoliset ovat tulleet sanomaan, että minusta näkyy erilainen peli-ilo kuin muutamina viime vuosina. Itsekin olen nauttinut pelaamisesta enemmän kuin aikoihin. Motivaatiota ja intoa riittää vielä paljon, Timoska vakuuttaa.

Lähde: www.veikkausliiga.com