Lahden ura aikuisten tasolla ei käynnistynyt ihan perinteisellä tavalla. Hän lähti Hakasta nuorena miehenä Italiaan Padovan riveihin ensin juniorijoukkueisiin ja edeten edustusjoukkueeseen rinkiin, joka pelasi maan toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Kaudelle 2011 hän palasi Hakaan lyöden itsensä todenteolla läpi liigatasolla. Hyvät otteet Valkeakoskella poikivat ensin lainasiirron HJK:hon vahvistamaan seuraa europeleihin ja mestaruustaistoon.
Helsinkiläiset olivat vakuuttuneita Lahden tasosta, ja hänet hankittiin joukkueen riveihin pysyvästi. Kauden 2012 Lahti kuului HJK:n luottomiehiin, mutta päättyneellä kaudella vatsalihasvamma piti miehen sivussa pelikentiltä pitkälle kesään saakka. Tästä syystä tilille kertyi peliminuutteja neljässä Veikkausliigaottelussa ja kertaalleen Suomen Cupissa.
Suomen nuorisomaajoukkueet läpikäynyt pelaaja kertoo tulevansa mielellään VPS:ään ja uuteen kaupunkiin.
– VPS on varmasti todella kilpailukykyinen joukkue myös ensi kaudella. Joukkueessa on myös minulle hyvin tuttu valmentaja, ja nyt saavutetun mitalin myötä tavoitteet seuralla ovat varmasti korkealla. Vaasa vaikuttaa myös mukavalta paikalta asua, Lahti kertoo Vepsun verkkosivuilla.
Lähde: www.vepsu.fi