FC Hongan kausi alkoi hieman takkuillen, mutta kesäkuussa espoolaisjoukkue pääsi hyvään vireeseen. Neljästä pelistään se voitti kolme ja paranteli rutkasti asemiaan sarjataulukossa. Hongan kokenut puolustaja Sampo Koskinen oli kesäkuun peleissä hyvässä iskussa. Hän kantoi suurta vastuuta Hongan puolustuspelissä sekä iski myös kaksi tärkeää osumaa rangaistuspotkuista Inter- ja FC Lahti-voitoissa.

– Minulla oli pieni loukkaantuminen alkukaudesta, mutta sen jälkeen on maistunut todella hyvältä. Tuntuu, että jalka on noussut ihan kivasti näin vanhoilla päivilläkin nuorten mukana, Koskinen iloitsi.

– Joukkueellamme on ollut hieman kasvukipuja, mutta nyt olemme pelillisesti suoraviivaistaneet hieman ja löytäneet sitä tapaa, jolla tässä sarjassa pärjätään, puolustaja jatkoi.

Kesäkuun valmentajaksi on nimetty FF Jaron Alexei Eremenko sr. Pietarsaarelaisjoukkueen alkukausi on sujunut hieman vaisusti, mutta kesäkuussa joukkueen kurssi kääntyi. Neljästä pelistään Jaro nappasi yhteensä kahdeksan pistettä voittamalla TPS:n ja MYPAn sekä pelaamalla tasan HJK:n ja Interin kanssa.

– On se tietysti suuri kunnia saada tämä henkilökohtainen palkinto. Kausi kuitenkin jatkuu ja yritämme jatkaa vahvaa tekemistämme. Pitää sanoa, että kesäkuu sujui meiltä hyvin. Saimme tauon jälkeen pelin kulkemaan ja tulokset olivat hyviä, Eremenko totesi.

– Haluan kiittää pelaajien vahvaa asennetta. Olemme käyneet koko ajan läpi teknisiä ja taktisia asioita ja pyrkineet parantamaan niitä, Jaro-luotsi jakoi kiitosta pelaajilleen.

Kuukauden joukkueeseen Jarosta valittiin yhteensä kolme pelaajaa ja VPS:sta kaksi. TPS, Honka, IFK Mariehamn, Haka, KuPS ja FC Lahti saivat kukin yhden pelaajaan mukaan.

Veikkausliigan kesäkuun joukkue (4-3-3)

Henrik Moisander (TPS)

Sampo Koskinen (Honka) – Ilja Vaganov (Jaro) – Ville Koskimaa (VPS) – Jarkko Värttö (IFK)

Ats Purje (KuPS) – Shane Robinson (Haka) – Edgar Bernhardt (FC Lahti)

Mattias Wargh (Jaro) – Frank Jonke (Jaro) – Steven Morrissey (VPS)

Kuukauden pelaaja: Sampo Koskinen (FC Honka)

Kuukauden valmentaja: Alexei Eremenko sr. (FF Jaro)

Veikkausliigan tiedote