JJK:n ja Jaron piti kohdata maanantaina, mutta Harjun Stadionin kenttä on vielä sen verran talvisessa kunnossa, ettei pelin pelaaminen ole mahdollista. Kentän nurmi ei ole päässyt kasvamaan normaalisti yöpakkasten ja viime viikonlopun lumisateiden takia.
– Jos Harjulla pelattaisiin ensi maanantaina, kenttä menisi niin huonoon kuntoon, että jälkihoito menisi pitkälle kevääseen, eikä 28.4. kotipeliä voisi pelata, kentän käyttökiellosta keskiviikkoaamuna päättänyt Jyväskylän kaupungin liikuntajohtaja Pekka Sihvonen kertoo Keskisuomalaisen sivuilla.
JJK:n ja Jaron ottelu siirrettäneen heinäkuulle.
Aiemmin jo avauskierroksella Veritas Stadionilla suunnitellut pelit jouduttiin perumaan. Lisäksi Vaasassa sunnuntaiksi suunniteltu VPS-FC Lahti-ottelu on vaakalaudalla.
Lähde: www.ksml.fi