Kaudeksi 2010 norjalaisesta Ham-Kamista Kettupaitaan siirtyneen, 35-vuotiaan Pasojan mukaan päätös lopettamisesta oli käytännössä syntynyt jo ennen kuluvaa kautta.
– Olihan se mielessä jo vuosi sitten, että tämä tulee olemaan viimeinen kausi pelaajana, sanoo Pasoja JJK:n verkkosivuilla.
Valmennuskursseja suorittava ”Paso” on kuulunut jo kuluvan kauden ajan JJK:ssa sekä A- ja B-juniorien että edustusjoukkueen valmennusryhmiin ja jatko valmennuspuolella onkin jo selvä – eikä mies aio karata kauas kauden jälkeenkään.
– Jatkan valmennuksen parissa täällä Jyväskylässä. Toistaiseksi yksityiskohtia ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta ne selvinnevät lähiaikoina, Pasoja kertoo.
Pasojan pelit ovat alkaneet Kemissä ja liigadebyyttinsä hän teki porilaisen Jazzin riveissä vuonna 2000 FC Jokereita vastaan. Toistakymmentä vuotta sitten alkaneella, varsin kunnioitettavalla uralla toistaiseksi mittarissa on Veikkausliigassa 221 ottelua ja 22 maalia. Kotoisten kenttien ja Jazzin, Hakan ja JJK:n riveissä pelattujen euro-otteluiden lisäksi mukaan mahtuu myös kolme vuotta Norjan pääsarjassa Ham-Kamissa sekä A-maaotteluita – niin jalkapallon kuin futsalinkin puolella. Myös futsal-kentiltä kokemusta löytyy maajoukkueen lisäksi seurajoukkuetasolla sekä Suomesta että eurokentiltä.
– Jazzin kanssa vuonna 2001 pelasin ensimmäiset euro-otteluni. Pääsimme jatkoon ja saimme vastaan ranskalaisen PSG:n, jolla tuolloin oli riveissään Ronaldinhon, Nicolas Anelkan ja Jay-Jay Okochan kaltaisia pelaajia. Se oli vakuuttava porukka, oli mielenkiintoista pelata heitä vastaan. Vaikkei kaikkein kovin kalusto meitä vastaan pelannutkaan, niin olihan se aivan eri tason joukkue mitä meillä, Paso muistelee.