– Ensimmäistä kertaa syksyn Inter–pelin jälkeen pystyy nyt liikkumaan kunnolla, kyllähän se tuntuu hyvälle, Latikka hehkuttaa JJK:n sivuilla.
Pitkin viime kautta vaivanneesta alavatsasta löytyi lopulta pitkien tutkimuksien jälkeen repeämä, joka korjattiin helmikuussa leikkauksella. Toipuminen on edennyt odotetun aikataulun mukaan ja nyt on lääkäriltä saatu lupa heittää kävelykepit nurkkaan ja aloittaa fyysinen harjoittelu.
– Sitä odottaa, että pääsee tosissaan liikkumaan ja aikanaan pelaamaan niin, ettei minnekään satu. Viime kauden sai runtattua läpi, mutta oikeastaan kaiken aikaa jonnekin sattui ja sitä joutui miettimään, kertaa Latikka.
Nyt nuo ongelmat on kuitenkin jätetty taakse ja toipuminen on aikataulussa. Leikkauksen jälkeen toipumisennuste oli neljä kuukautta ja siinä vauhdissa ollaan, mutta Topi muistuttaa, että tie takaisin kentälle on vielä pitkä.
– Nyt on menossa tietynlainen itsensä uudelleenohjelmoiminen. Ensimmäiset pari kuukautta sitä odotti lenkkarit kädessä eteisessä, että pääseekö jo lenkille – sitten se jäi ja nyt joutui miettimään, missä ne kengät edes on, hyväntuulinen kettupakki kertoilee pilke silmäkulmassa.
– Tässä joutuu taas opettelemaan olemaan urheilija, ennen kuin pelaamaan pääsee, Latikka heittää.
Lähde: www.fcjjk.fi