Viime kaudella pääasiassa Klubi 04:ssa Kakkosta pelannut Aspegren oli HJK:n mukana kevään Liigacupin otteluissa, joista kahdessa hän sai peliaikaa. Kolumbiassa syntynyt, mutta Suomeen jo ennen kouluikää muuttanut Aspegren pystyy pelaamaan monipuolisesti puolustuslinjan eri pelipaikoilla sekä keskikentän pohjalla.
Helmikuussa 19 vuotta täyttänyt Aspegren vieraili Interissä testijaksolla kaksi viikkoa sitten, jolloin Interin päävalmentaja Job Dragtsma vakuuttui pelaajan kyvyistä. Tuore sopimus on kattaa kauden 2013.
– Felipe on vielä nuori, mutta eri ikäluokkien maajoukkueissa pelanneena hänellä on jo tietyt perusvalmiudet kunnossa. Uskon, että hän pystyy myös kehittymään nopeasti, Dragtsma kommentoi uusinta pelaajaansa seuran verkkosivuilla.
Alle 19-vuotiaiden maaotteluiden lisäksi alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa epävirallisia maaotteluita helmikuun Komia-turnauksessa pelannut Aspegren purki sopimuksensa HJK:n kanssa aiemmin tässä kuussa.
Lähde: www.fcinter.fi