Ottelu alku kulki Schalken lievässä hallinnassa ja ensimmäisen 10 minuutin aikana se loi pari vaarallista maalipaikkaa. Pikku hiljaa HJK pääsi peliin paremmin mukaan ja loi runsaasti hyviä maalipaikkoja. 14.minuutin kohdalla Sebastian Sorsan keskitys tavoitti maalin edestä Dawda Bah´n, jonka puskun eteen maalivahti Ralf Fährmann kuitenkin venyi.

Hetkeä myöhemmin Berat Sadik pääsi ylivoimahyökkäyksen jälkeen etenemään laidalta. Kova ja matala keskitys maalin eteen tavoitti Bah´n, mutta hän ei saanut kunnollista osumaa palloon ja tilanne kuivui kasaan. 18.minuutin kohdalla HJK siirtyi pelissä 1-0-johtoon. Teemu Pukki eteni pallon kanssa hyvin ja laukoi vasemmalla jalallaan pallon 20 metristä upeasti takayläkulmaan.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Maalin jälkeen HJK jatkoi edelleen hyvin ja piti vierasjoukkueen ilman maalipaikkoja ja oli itse puolestaan muutamaan otteeseen lähellä toista maalia. Jakson lopussa Schalke otti taas otetta itselleen, mutta HJK-puolustus piti tilanteet vähissä. Parhaaksi paikaksi jäi Atsudo Uchildan laukaus, joka otti kimmokkeen puolustuksesta. Ville Wallén venyi hyvin ja torjui pallon yläriman alta kulmaksi. Näin ensimmäisen jakson jälkeen tauolle mentiin HJK:n 1-0-johdossa.

Heti toisen jakson alussa Sorsa karkasi läpiajoon riiston jälkeen, mutta laukaus epäonnistui ja pallo painui selvästi ohi. HJK siirtyi kuitenkin 2-0-johtoon 54.minuutin kohdalla. Hyvän hyökkäyksen jälkeen pallo ajautui puolustajan kautta Pukille, joka karkasi läpiajoon. Hyvä sijoitus painui alakulmaan ja HJK otti kahden maalin johdon.

66.minuutin kohdalla Klaas-Jan Huntelaar oli onnistua vieraille, mutta ohjaus maalin edestä painui pallon mitan ohi takatolpan. Lopussa HJK pelasi hyvin ja Schalke jäi ilman huippuvaarallisia paikkoja. Näin HJK voitti täyden kotikatsomon edessä Eurooppa-liigan pudotuspelikierroksen ensimmäisessä osaottelussa Schalken maalein 2-0.

HJK:n kokoonpano:

Ville Wallén, Rafinha, Timi Lahti, Mathias Lindström, Tuomas Kansikas, Alexander Ring, Dawda Bah, Aki Riihilahti, Sebastian Sorsa (86.Erfan Zeneli), Teemu Pukki (82.Joel Perovuo), Berat Sadik (66.Jari Litmanen)

Lähde: www.palloliitto.fi