Visio 2020 ja sarjajärjestelmän uudistukset
Suomifutiksen kausi 2011 on saatu viimein toden teolla käyntiin ja kesäkuun alun helteiden jälkeen alkaa lähes kolmasosa kaudesta olla pelattuna. Pre-seasonin aikana kotimainen jalkapallo sai osakseen medialta ennen kokematonta huomiota. Kaikki julkisuus on kuulemma hyvästä, mutta tällä kertaa iltapäivälehtien raflaavia otsikoita seurasi kuitenkin TamUn uppoamisen lisäksi huomattava yleisökato kymmenien metrien lippujonojen sijaan. Oma vaikutuksensa yleisömääriin on varmasti myös Granlundin ilmaveivillä, ja taisi siinä Jutilan nilkkatulehdus ja Nurmisen pikku kikkakin viedä muutaman paitsion rajamailla keikkuvan katsojan mielenkiinnon pois suomifutiksen viheriöiltä.
Tällä hetkellä seilataan myös kansainvälisillä kentillä varsin syvissä vesissä mollivoittoisesti eteenpäin lippulaivamme huuhkajien johdolla alle 21-vuotiaiden seuratessa perässä. Viikon takainen lähes tennislukuihin yltävä nöyryyttävä rökäletappio Ruotsille ja pikkuhuuhkajien 0-0-nyhjäys Maltan kanssa ovat ehkä vain yksittäisiä pohjakosketuksia, mutta kuluvien karsintojen tuloksia ja peliesityksiä tarkastellessa Palloliiton tulevaisuuden Visio 2020 tuntuu lähes mahdottomalta haasteelta.
Eräs osa visiota, jonka tärkein tavoite on nostaa Suomi kymmenessä vuodessa lähelle Euroopan futiskärkeä, on kotimaisen sarjajärjestelmän uudistaminen. Parissa vuodessa Veikkausliigasta ja Ykkösestä katoaa yhteensäkuusi joukkuetta, eli karkeasti ajatellen reilut sata pelaajaa joutuu etsimään pelipaikkaa kahden korkeimman sarjatason ulkopuolelta. Uudistuksessa on paperilla paljon hyviä puolia: Ottelujen taso nousee luonnostaankin materiaaliltaan huonoimpien joukkueiden valuessa alemmille tasoille. Heikoimmin hoidetut organisaatiot tipahtavat kartalta kilpailun koventuessa ammattimaisuuden ottaessa vallan jokapäiväisestä toiminnasta. Kärjen terävöityessä suomifutiksen kiinnostavuus lisääntyy ja sitä kautta yleisömäärät lähtevät nousuun. Ja kaiken tämän huipulla on toivottavasti tulossa uusia Litmasia tai Hyypiöitä maajoukkueen käyttöön. Loistavia, tavoittelemisen arvoisia päämääriä.
Karu totuus tällä hetkellä on kuitenkin se, että nykyisellä pelaajamateriaalilla ei Visio 2020 tule toteutumaan Euroopan rankingin osalta. Karsintojen kolmoskorissa pysyminen vaikuttaa sekin jo varsin kovalta haasteelta. Kymmenessä vuodessa ehtii kuitenkin nousta uusia tähtiä maajoukkueen runkopelaajiksi asti, joten peliä ei olla vielä missään nimessä hävitty, vaikka Paatelaisen urakka maajoukkueen peräsimessä vaikuttaakin todella haastavalta. Sarjauudistus ei kuitenkaan välttämättä tue nuorten pelaajien esiin marssia. Pelipaikkojen vähentyessä uusimmat keinonurmisukupolven edustajat saattavatkin löytää itsensä liigan tai ykkösen ringin sijaan junnujen SM-sarjasta tai kakkosesta. Ensi keväästä alkaen muutama kymmenen nuorta pelaajaa lisää joutuukin pettymään testileirien jälkeen ja hakemaan uutta vauhtia alemmilta tasoilta. Parhaimmat juniorit raivaavat varmasti tiensä aina liigajoukkueiden avauskokoonpanoihin asti, mutta 16-17-vuotiaista pelaajista monet kehittyvät huimaa vauhtia vasta päästyään mukaan riittävän haasteelliseen ja kehittävään ympäristöön kokeneempien pelaajien ja ammattitaitoisten valmentajien koulittavaksi.
Suomifutiksessa ei koskaan ole ollut runsauden pulaa talenteista ja yhtään lahjakasta pallotaituria ei olisi varaa menettää, mikäli ero Euroopan huippumaihin pyritään kuromaan vähitellen umpeen. Kahden ylimmän sarjatason joukkuemäärän supistamisen myötä menetetään kuitenkin todennäköisesti muutama futari lisää, joilla olisi saattanut olla edellytyksiä aina maajoukkueeseen asti. Lisäksi koventuneen kilpailun myötä seurapomoilla saattaa olla liian suuri houkutus kääntyä ulkomaanapujen puoleen oman joukkueen vahvistamiseksi, jolloin kallispalkkaiset ulkomaalaiset siirtävät tulevaisuuden suomalaistoivot kentältä vaihtopenkin puolelle. Toivottavasti visio 2020 kehittää kuitenkin niistä nuorista pelimiehistä, jotka pystyvät lopulta nostamaan itsensä kotimaisen jalkapalloväen tietoisuuteen uusia, nykyisiä maajoukkuepelaajia vahvempia vastuunkantajia maajoukkueeseen. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää tulevien vuosien aikana sillä valitettavan usein taitaa tänä kesänä maakunnissa lätkäpelaajien mukana kiertävä leijonien kultajuhlissa kolhittu ”poika” viedä mielenkiinnon kotimaiselta jalkapallolta.
Heikki Pulkkinen
