Mistään pikkuvammasta ei kuitenkaan ole kyse ja pelikunnossa Grossöhmichen on vasta kesällä. Saksalaiselta murtui pohjeluu nilkan yläpuolelta ja lisäksi nivelsiteet vahingoittuivat.
– Murtuma oli onneksi todella siisti, eikä vaadi leikkausta ja nivelsiteetkään eivät olleet kokonaan poikki. Jos tällaisessa loukkaantumisessa voi puhua jostain positiivisesta, niin tässä voi. Ainekset oli paljon pahempaankin, FC Lahden päävalmentaja Tommi Kautonen kertoo Veikkausliigan kotisivuilla.
Grossöhmichen joutuu kuitenkin pitämään kipsiä jalassaan kaikkiaan kuusi viikkoa ja sen jälkeen edessä on samanmittainen kuntoutus.
– Sinne touko-kesäkuun vaihteeseen paluu näillä näkymin menee. Kymmenisen kierrosta häneltä jäänee väliin, mutta ei missään nimessä sentään lähellekään koko kautta, Kautonen totesi.
Lähde: www.veikkausliiga.com