TPS oli jo aiemmin varmistanut lohkovoiton, kun taas sen keskiviikkoinen isäntä Haka tarvitsi voittoa taistellakseen jatkopaikasta. TPS otti kuitenkin selvän 4-0 (2-0) –voiton. Maalinteon aloitti Petteri Pennanen, joka laukoi suoraan vapaapotkusta johto-osuman. Vielä ennen taukoa Juho Lähde lisäsi johtoa. Hakan takaa-ajo vaikeutui toisella puoliajalla, kun Antti Ojanperä otti toisen keltaisen korttinsa ja sitä myöten lensi suihkuun. Ottelun lopussa vielä Mika Ääritalo ja Aleksi Ristola iskivät turkulaisille vielä osumat.

Tappio tiesi Hakalle sitä, että se jäi huonoimmaksi lohkokolmoseksi ja siten se putosi jatkosta. Ottelun kokoonpanot ja tapahtumat näet täältä.

FC Lahti otti viimeisessä ottelussaan ensimmäisen voittonsa Liigacupissa tänä vuonna. Hyvin Lahden joukkueeseen kotiutunut Tommi Kari toimi jälleen joukkueensa maalarina, kun hän laukoi kahdesti pallon Antti Kuismalan selän taakse ja näin Lahti voitti ottelun 2-0 (2-0).

Kokoonpanot ja tapahtumat täältä.

KuPS varmisti paikkansa puolivälierissä kaataen jo jatkopaikkansa aiemmin varmistaneen FF Jaron 1-0 (1-0). KuPS:n voittomaalin viimeisteli vastikään sopimuksen seuran kanssa tehnyt Ikechukwu Kalu.

Voitolla KuPS varmisti vähintään parhaan lohkokolmosen paikan. VPS omaa vielä mahdollisuuden nousta KuPS:n ohi, mikäli vaasalaiset voittavat KuPS:n lauantaina. Vepsulle riittää ottelusta tasapeli, sillä tasapisteissä se on jyväskyläläisiä vahvemmilla.

Kokoonpanot ja tapahtunat nähtävissä täällä.