28-vuotias Moisander on TPS:n kasvatti, joka valittiin Veikkausliigan parhaimmaksi maalivahdiksi kaudella 2012. Liigassa hän on pelannut yhteensä 71 ottelua TPS:n ja VPS:n riveissä.
Moisander on käynyt myös Ajaxin nuorisoakatemian, jonka jälkeen hän vietti vuoden (syksystä 2006) Ruotsissa Assyriskan joukkueessa.
Jani Tanska puolestaan on Veikkausliigan eliittiin kuuluva toppari, joka on pelannut liigauransa aikana MYPA:ssa, KooTeePee:ssä, Jarossa, VPS:ssa ja TPS:ssa. Yhteensä hänelle on kertynyt 148 liigaottelua, joissa on syntynyt viisi maalia.
25-vuotias Tanska vietti lisäksi vuodet 2004-06 englantilaisen Charlton Athleticin organisaatiossa, jota seurasi lyhyt lainapesti Norjan pääsarjassa tuolloin pelanneessa Lynissä.
Kaksikko aloittaa työnsä FC Lahdessa ensi vuoden alusta.
Lähde: www.fclahti.fi